keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kastelen ja hoidan. Keväälläkö kukkii?

Self help-kirjat, mielikuva-ja hengitysharjoitukset, hiljentyminen ja meditaatio. Hippijuttuja. Niin kutsuin noita asioita vielä joskus ennen. Vaan en enää, en nyt kun minulla on kokemuksia siitä, millä tavoin voin niitä kaikkia käyttää avukseni - helpottaakseni pikku hiljaa oloani.

Joulun aikaan juttelin paljon minulle rakkaan ja läheisen ihmisen kanssa, joka myös on joskus kokenut uupumisen. Selitin, kuinka pahimmilla hetkillä tunteitani kuvasi pieni siemen. Että tunsin itseni niin pieneksi ja avuttomaksi. Niin paljaaksi, että siemenelläni ei ollut edes kuoria. Tämä rakas ihmiseni kertoi, kuinka häntä joskus oli helpottanut sisäiselle lapselleen puhuminen. Että:"Älä välitä pikku-Minä, nyt sinulla on paha olla, mutta minä pidän sinusta huolta". Se tuntui tosi hyvältä ja lämpimältä ajatukselta. Että voisi itseään tuolla tavalla lohdutella, olla itse se lempeä hoitaja itselleen.
En kuitenkaan päässyt siemen-mielikuvastani, joten päätin alkaa hoitaa sitten sitä. Aina kun teen asioita, jotka tekevät itselleni hyvää, huomautan siitä pienelle siemenelleni. "Hei, huomasitko? Istutin sinut juuri multaan." ja "Katsopas, kohta kaadan sinulle oikein kunnolla vettä". Ja pieni siemen myhäilee.

Niin. Sellaisille ihmisille, jollainen itsekin ennen olin, tällainen kuulostaa varmasti aivan lapselliselta ja hölmöltä. Mutta minua se helpottaa ja se on nyt tärkeintä.

Ja vaikka vielä olenkin vasta se pieni siemen mullan alla, on minulla jo vähän kullanruskeaa kuorta ja toiveikkuutta tulevasta. Jännitystä siitä, kasvaako minusta eläväisen värikäs kukka tai ehkä tasaisen jämäkästi tuulessa huojuva puu. Mutta juuret, niistä haluan kasvattaa vahvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti