keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Neon on my neck

Eilen illalla lasten nukahdettua iski aivan vimmattu luovuuspuuska. Sellainen olo, että nyt on pakko tehdä jotain itselle, ihan itse ja vähän äkkiä! Tuollaisessa puuskassa on parasta keskittyä johonkin pieneen tai nopeasti valmistuvaan, joten hetken kangasvarastojani myllättyäni ja askartelukaappiani (kyllä! olen vallannut kokonaisen kaapin kankaitani ja muita rojuja varten!) sotkettuani kaivoin esille koruroinalaatikkoni. Siellä ne ovat helmet, napit, korvakorukoukut, lukot sun muut odottaneet varmaan jo muutaman vuoden, että soisin niihin välillä lempeitä katseita. No nyt pääsivät päivänvaloon illankajoon ulos kätköistään.

Neonvärithän ne ovat yksi niitä tämän kevään suuria juttuja, joten valmistinpa sitten sekä teemaan (neonkeltaiset helmet) että omaan makuuni (mustalla, harmaalla ja hopeanvärisellä metallilla höystettynä) sopivan kaulakorun. Helmien ja satiininauhan välinen kiinnityskohta nyt ei ole mikään maailman kaunein (olen varma, että ainakin Anna nyt ehkä vähän naurahtaa siellä sytöstelyilleni), mutta onneksi se on kuitenkin aika pieni ja huomaamaton.


Ebaysta muuten tilailin suuria mustia paljetteja, joista sitten väsäilen Marni-henkiset irtokaulukset jos ei onni ole myötä H&M:n verkkokaupan kanssa ensi viikolla Marnin kamoista taistellessa (tai ehkä siltikin). :) Onkohan se tämä kevät mikä saa luovuuden valloilleen? Kun ei riitäkään se, että on luova töissä vaan pitää kotonakin jatkaa? No, oli miten oli, ei haittaa. Olisi vain enemmän aikaa niin saisin nyt aikaan vaikka mitä.

Hirveästi kiinnostaisi vaikkapa maalata itse joku upea silkkikangas, josta tehdä sitten kaunis mekko...

2 kommenttia:

  1. ooh, ainakin kuvassa näyttää kyllä varsin komealta kaulakorulta, eikä tänne asti mitään epämääräistä näy. ihana väriyhdistelmä, ja tosi kiva kun koru ei ole ihan symmetrinen :) pitäisiköhän munkin valkata jotain keltaista... tällä hetkellä mulla on kovasti in seilorivärit, eli sininen, punainen ja valkoinen :)

    VastaaPoista
  2. No huh! :) Joo, symmetriaa yritin nimenomaan vältellä tätä tehdessä, että koruun tulisi vähän sellainen rento ja huoleton fiilis. Seilorivärit on mullakin jokakeväinen hitti! :)

    VastaaPoista