tiistai 29. marraskuuta 2011

Santa-baby...

Rakas aviomieheni joulupukki,

kuten jo tiedätkin, olen ollut ihan kiltti tänä vuonna. Siksipä olisi mukava, jos jouluaattona muistaisit minua jollain pienellä paketilla. Tiedän, että olen hieman hankala tapaus toivoessani aina jotain kivaa, ihanaa yllätystä, joten tänä vuonna tein ihan tällaisen kollaasin asioista joista voisin pitää. Koska sovimme jo, että tänä vuonna ei törsätä, ovat kaikki kollaasin toiveet yhtä lukuunottamatta alle sadan euron hintaisia.
1. Uusi yökkäri olisi ihana! Stockmannin nettikaupasta löytyvä Lexingtonin pyjama (119€) olisi ihana, mutta myös joku muu samanmoinen olisi oikein passeli. Tärkeintä on että puntit ovat pitkät, minä kun palelen niin herkästi.
2. Kosmetiikka suosikkimerkiltä ei koskaan mene vikaan. Tällä hetkellä tarvetta olisi joko Clinique Clarifying Lotion numero 2:lle (400ml 28,50€/Strawberrynet) tai Anti-Blemish Solutions Clarifying Lotionille (200ml 19,00€/Strawberrynet)
3. Reinot! Nii-in, luulenpa tarvitsevani omat tällaiset, ettei aina tarvitsisi lainailla aviosiippani seitsemän numeroa liian suuria postilaatikolla käydessäni ja roskia viedessäni. Mieluiten käyttäisin tyttömäisen pinkkejä (39€) tai hillitympiä beigejä (29€/Reinokauppa.fi).
4. Olen jumittunut ajatukseen, että tuollaiset tuoksutikut olisivat ihania vaikkapa makuuhuoneessa. Kalahari Span tikut tuoksupulloineen ovat melko dyyrttejä (49,90€/Stockmann), mutta halvempia ja varmasti yhtä ihania löytynee myös muilta merkeiltä
5. Ihanantuoksuisia suihkusaippuoita ei voi koskaan olla liikaa! The Body Shopilta niitä löytyy vaikka kuinka; pehmeää mangoa, suloista kookosta ja uusinta ihastustani Sweet Lemonin makeaa kirpeyttä (250ml suihkugeelit 8€kpl/The Body Shop)
6. Myös La Compagnie Provencen suihkugeeliä (11,50€) - ja vartalovoidetta (17,50€/Stockmann) olisi kiva kokeilla - pakkauksetkin kun ovat niin nättejä!
7. Rakastan tuoksulahjoja. Tänäkin syksynä olen tuoksutellut vaikka mitä ihanuuksia, mutta mielen päällä nyt tällä hetkellä ovat tuo pian minulta loppumassa oleva suursuosikki Acqua di Gioia ( Tuoksupakkaus jossa hajuvesi 30ml ja vartaloemulsio 75ml 49,90€/Sokos) ja Chloé EdT (45,40€/Sokos).
8. Tykkään kovasti lukemisesta, mutta romaanien lukemiselle ei tunnu liikenevän aikaa ei sitten millään. Siksipä olisikin mukava olla näiden kahden kaltaisia opuksia, joita voi selailla silloin tällöin kun aikaa liikenee. Lauren Conradin Stylen voi löytää esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta (17,95€) ja Christian Diorin The Little Dictionary of Stylen ainakin Shopbop.comista (15,56€). 
9. Välillä olisi mukava kuunnella muutakin kuin radiota tai Rölliä, silloin voisin mieluusti laittaa cd-soittimeen Coldplayn uusimman levyn (15,95€/Cdon.com), jolta Paradise on soinut päässäni siitä asti kun sen ensimmäisen kerran kuulin!

PS. Puntti ei ole vielä ehtinyt sinulle kirjoitella, mutta ainakin tähän mennessä hän on ilmoittanut haluavansa automaton, nukketalon, Angry Birds-lakanasetin ja koiratossut ;)

Translation: All I want for Christmas is yoo-o-o-ooouu! <3

3 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo kollaasi :D
    Meidän joulupukki oli ihmeissään ko vihjailin lahja-asioista, "en kyllä ajatellut hankkia mitään". No kiitos :P :D Ilmoitin olevani eri mieltä asiasta, saa nähdä olenko ollut tarpeeksi kiltti.
    Meillä Ii toivoo vaatimattomasti pleikka kolmosta ja käteistä. Vähän niiko yritin vesittää molemmat ideat :D Vastauksena sain "se on joulupukin ja mun välinen asia". Että morjens :D

    VastaaPoista