sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Summer home

Vihdoin ja viimein kaverit! Meillä on kamera! Ihan tavallinen digipokkari vain edelleenkin, mutta onpahan kuitenkin. Voin vihdoinkin laitella kuvia kodista, pihasta ja mistä nyt milloinkin huvittaa. :) Kivaa.

Lähirinteessä kasvaa ihan hillittömästi lupiineja - oli pakko poimia nippu portaikkoa sulostuttamaan.

Yläkertaan vievät portaat ovat edelleen yksi suosikkijutuistani kodissamme. Ne ovat edelleen samassa kunnossa kuin ostaessamme, vähän rähjäiset, mutta ihanat. Ja rakastan noita pyöreitä ikkunoita. <3

Puntti tykkää leikkiä vanhalla rikkinäisellä kameralla nyt kun saimme tämän uuden. Varsinkin siskon kuvaaminen on hauskaa. Kuistin remppa on viime kesän jäljiltä vielä vähän kesken - pitäisi laittaa pystyrimat tuohon kylkeen ja maalata tolpat ja kaiteet valkoisiksi (niinkuin ovat alunperin olleetkin), laudoituskin olisi öljyn tarpeessa.

Keittiön ikkunan alle perustin keväällä perennapenkin tyylillä laitetaan kaikkea mitä saadaan - ja ihan nättiä tulee silläkin tyylillä. Äidiltä sain mm. särkynyttä sydäntä ja tuota huikean kaunista keltaista liljaa, joka juuri nyt kukkii kaikista kauneimmin. Omalta pihalta siirtelin tuohon pioneja ja on siellä kaikkea muutakin. Varmaan ensi kesänä on vielä nätimpi penkki kun puskat tuuheutuvat.

Mies on kevään ja kesän aikana reunustanut talon ja pihatiet noilla ihanilla luonnonkivillä. Kaunista ja ihan roimasti edullisempaa kuin käyttää kaupan persoonattomia betonimöhkäleitä. Pihan kiviin taisi mennä ihan vain muutama kymppi.

Nyt sitä voisi kai sanoa näiden kuvien ja kukkasten myötä, että tervetuloa taas meille. Kummasti ne kuulumiset raottuvat kuvien avulla paljon paremmin ja mielenkiintoisemmin.

Meillä on parhaillaan muuten menossa tapetinrepimisurakka - olemme vihdoin saaneet alulle olohuoneen remontoinnin. Siitä lisää varmasti piakkoin! Ja kuvien kera! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti