maanantai 20. kesäkuuta 2011

Not a very high-maintenance girl... osa 2 (kynnet)

Kauniisti laitetut kynnet on asioita joista nautin suuresti. On ihanaa kun kynsinauhat eivät repsota, kynnet ovat siististi viilatut ja niissä on mielialasta riippuen joko kaunis ja hillitty nudesävy tai hillittömän kirkas ja räikeä piristeväri.

Valitettavasti minulla vain harvoin on tuollaiset ihailemani kaltaiset kynnet.

Syystä että... 1) Kun päivissä on rajallisesti aikaa itselle, se tulee harvoin käytettyä ylimääräiseen "hemmotteluun". Jos suihkussa ehdin käydä, niin se on jo bonusta (jos nyt ihan lievästi liioitellaan ;)) 2) Onnettomat kynteni eivät vaan millään lopeta liuskoittumistaan ja repeilyään. 3) En vain yksinkertaisesti osaa varoa kynsiäni. Yhtään. Jos olen edellispäivänä saanutkin kynnet kauniisti lakattua, on takuuvarmaa että seuraavana päivänä tärvelen ne piloille unohtamalla hanskat kasvimaalla kuokkiessani. Tai jotain muuta vastaavaa.

Pientä lakkakokoelmaani

Mutta kyllä minä yritän. Tässäkin asiassa. Otan välillä oman pienen hetken kun olen saanut pikkuiseni päiväunille. Viilailen, rasvailen, tökin appelsiinipuutikuilla ja lakkaan toivoen kaikella voimallani, että pienten unet kestäisivät ainakin lakan kuivumiseen asti. Kerran jos toisenkin toiveeni on kuitenkin jollain ylemmällä tasolla hylätty ja lakat ovat äkkiä olleet rutussa minun rynnistettyäni jompaa kumpaa mussukkaa halimaan.

Ja sitten olen täysin unohtanut koko kynnet ja muistanut ne seuraavan kerran vasta jossain kaupan kassalla, kun ojennan korttejani peikkokouristani huolellisesti manikyroituja kätösiä kohti.Näitä tilanteita välttääkseni annan koko kynsien välillä ihan vaan olla. En siis tee mitään. Sillä siistimmät ovat lakkaamattomat ja puhtaat kynnet, kuin rumasti kuluneet ja ruttaantuneet lakkaukset.

Mutta jos nyt olen optimistituulella ja menen hoitamaan ja lakkaamaan kynsiäni, tapahtuu se useimmiten joko Mavalan tain OPIn lakkoja käyttäen. Olen toki muitakin merkkejä kokeillut, mutta todennut että näillä kynteni saattavat hyvässä lykyssä pysyä kauniina jopa parikin päivää. Lakat eivät lähde lohkeilemaan samantien (varsinkin jos seassa on yhtään helmiäistä, vinkki vinkki) ja molemmilla merkeillä on tosi kivasti sävyjä joista valita.

Tänä kesänä olen innostunut erityisesti Mavalan Select-malliston sävyistä, joista olen hankkinut tuon 164 Rose Dustin ja joista myös ihanan haalistunut khakinvihreä Khaki Vintage houkuttelisi kovasti. Myös Ebaysta superhalvalla ostamani OPIn kirkkaanoranssi Flit A Bit ja Rimmelin viimekesänä hankkimani 415 Instyle Coral ovat olleet kovassa käytössä - eivät vähiten siksi, että ne korostavat kivasti hieman jo saamaani päivetystä.
kesän 2011 suosikkilakat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti