sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Not a very high-maintenance girl...osa 1

Englannissa vaihdossa ollessani totesi silloinen, miespuolinen kämppäkaverini minun eroavan muista fashion-opiskelijoista siinä, etten ole "as high-maintenance as the rest of them". No hei, Danny-mate, kerro jotain mitä en jo tiedä!

Vaikka kovin haluaisinkin olla yksi niistä tytöistä, jotka ovat aina viimeisen päälle huoliteltuja, olen tässä vuosien saatossa todennut, että olen aivan liian törkeän laiska sellaiseksi. No, nyt äitinä olen tietenkin myös aika kiireinen sellaiseksi, mutta varmaankin ne oikeat high-maintenance tytöt/naiset löytäisivät tarvittavan ajan äitiyslomallaankin. Välillä kyllä minäkin yritän ja leikin "hienoa naista", mutta suurimman osan ajasta menen tasan sieltä missä aita on matalin ja feikkaan minkä kerkeän!

Siispä asiaan. Koska itse olen muissa blogeissa kiinnostunut viime aikoina paljonkin kosmetiikasta ja kauneudenhoidosta, ajattelin itsekin näpytellä vähän omista rutiineistani ja suosikkituotteista - olkoon ne sitten hyviä vinkkejä jollekin tai varoittavia esimerkkejä toisille. Koska postauksesta tulisi muuten vähintään kilometrin pituinen, pilkon tämän osiin pieneksi "juttusarjaksi". Aloitetaan tänään hiuksista.

Ehkä huomasittekin jo, että olen palannut takaisin "oikeaan" hiusväriini. Siihen tuttuun ja turvalliseen, viileän vaaleaan purkkiblondiin. Väriin, jossa viihdyn hyvin ja tunnen itseni viehättävimmäksi ja eniten "omaksi itsekseni". Se talvinen hairahdus tummempaan sai minut tuntemaan itseni todella vanhaksi ja epäviehättäväksi, toivottavasti en ihan heti hairahdu moiseen uudestaan. Oli nimittäin melkoinen työ palautua tummasta vaaleaan. Värinpoistoja ja värjäyskertoja taisi olla peräti viisi (!) ennen kuin tämä nykyinen sävy saatiin aikaiseksi. Kyllä nolotti se pari viikkoa kun erään värinpoistokerran jälkeen kuljin pää keltaisena kuin pahemmallakin pikku-pissiksellä. Onneksi tuolloin oli vielä niin viileää, että saatoin vielä sulloa kutrit pipon sisään piiloon...

Mutta nyt väri on siis tämä Garnierin Luonnolliset sävyt nro 111, erittäin kirkas tuhkanvaalea. Tällä olen värjäillyt jo aika pitkään ja tykkään kovasti sävystä - se on todella vaalea, mutta riittävän viileä ollakseen hyvin luonnollinen ja omaan ihonväriini sopiva. Olen nimittäin huomannut, etteivät punaiseen ja keltaiseen taittavat sävyt ole ollenkaan minun juttuni ja hiusten on oltava joko selkeästi aivan vaaleat tai todella tummat (viimeisin onnistunut kokeilu Lumikki-lookista aikavälillä syksy 2004 - kevät 2005, täytyy etsiä joskus todistusaineistoa...) sopiakseen minulle. Epämääräisissä välimuodoissa näytän vanhalta ja samealta.
Vaalennetut hiukset ovat helposti huonokuntoisen näköiset ja kiillottomat ja tarvitsevat siksi ihan erityistä huolenpitoa. Nyt kun hiukseni ovat taas ihan omillaan jo aikamoisen pitkät (ei kiitos pidennyksiä enää ikinä!), en ole raaskinut käydä kampaajalla niitä siistimässä, vaan olen tasannut latvoja ihan itse. Pidän yleensä hiukseni joka tapauksessa kiinni, joten ei ole niin väliksikään, jos jälki ei nyt ihan niin tasaista olekaan. Enköhän minä sitten töihin taas palatessa kipaise vähän kampaajalla siistiytymässä.

Hoidan hiuksiani myös vaalennetuille hiuksille tarkoitetuilla shampoilla ja hoitoaineilla. TIGIn Dumb Blondet eivät mielestäni olleet kovinkaan hyviä tähän tarkoitukseen - shampoo oli vähän turhan "pesevä" ja kuivatti hiukset korpuksi, johon sitten luiru ja laimea hoitoaine ei riittänyt pelastukseksi. Tuoksuivathan ne kyllä kivalle, mutta se on aika laiha lohtu kuivien latvojen kanssa tuskailevalle. Tällä hetkellä käytössäni on John Friedan Sheer Blonde-sarjan shampoo ja hoitoaine, joihin olen molempiin tykästynyt. Shampoo on sopivan pesevä kohtuullisen tiheään pesutahtiini (=joka toinen tai kolmas päivä) ja hoitoaine taas riittävän paksu ja ravitseva vaalennuksista haurastuneille latvoilleni. Myös mieto tuoksu miellyttää.
Käytössäni on myös joululahjaksi saamani ihanan tuoksuinen ja loistavasti kosteuttava Bonacure Moisture Kick shampoo ja hiuksiin jätettävä hoitosuihke, joita käytän vuorotellen noiden John Friedojen kanssa. Ja ei, en todellakaan siksi että uskoisin siihen että hiukset jollain tapaa muka tottuisivat toisiin merkkeihin (hei, hiukset on elotonta kamaa, ei ne mihinkään totu tai ole tottumatta!), vaan ihan siksi että tykkään molemmista niin paljon etten halua niiden kuluvan loppuun. Näin saan ne (muka) säilymään pidempään.
Muotoilutuotteiden kanssa olen aikamoinen uuvatti ja jumahtanut käyttämään vain ja ainoastaan hiuslakkaa - tällä hetkellä TreSemmen sellaista (joka on hyvää). Pitkille hiuksille ja ylipäätään muutenkin olisi varmaan tarjolla vaikka millä mitalla erilaisia ja varmasti parempiakin vaihtoehtoja, mutta minä se vaan jumitan lakkani kanssa. Yskittävä määrä lakkaa vaan tyviin kuohkeutta tuomaan ja olen (vähään) tyytyväinen. Lakastakin on kyllä nyt ollut jo jonkin aikaa taukoa, sillä olen kotona ollessa jumittanut nyt jo muutamia viikkoja lettikampauksissa jotka eivät lakkaa kaipaa - paranevat vaan kun repsottavat hieman. Sanotaan sitä vaikka sitten maalais-chiciksi ;)

Että semmoista se on se minun hiusten"hoitoni". Kaikki kihartimet, suoristusraudat ja jopa hiustenkuivaajakin keräävät iloisesti pölyä jossain yläkaapissa, kun en vaan koskaan tule käyttäneeksi niitä. Väriä lukuunottamatta olen hiusten kanssa siis erittäin luonnollisella ja huolettomalla meiningillä. Tukka kuivuu tuulessa ja huiskaistaan lähes poikkeuksetta heti sängystä noustua kiinni aina ranteessa killuvan hiuslenkin avulla. Olisi kyllä kiva välillä vähän kääntää ja vääntää ja tehtailla kampauksia - näin pitkiin hiuksiin kun saisikin jo aika kivan näköisiä. Mutta kun...... emmääjaksa!

Tunnistaako kukaan teistä itsessään samoja piirteitä? Että olisihan se kiva ja saisihan tästäkin tukasta, vaan kun on liian laiska? Kenellä muulla suoristusrauta on vain yksi ylimääräinen roina kaapissa?

4 kommenttia:

  1. Tunnistan niin itseni tuosta :D Vaikka taidan olla vieläkin laiskempi, ostin hiusväripaketin varmaan kaksi kuukautta sitten, enkä ole vieläkään jaksanut värjätä tukkaani...

    VastaaPoista
  2. ;) Haha, noin on käynyt muutaman kerran itsellänikin! Välillä se vain ottaa aikansa, että saa aikaiseksi...

    VastaaPoista
  3. Tukkakaksonen ilmoittautuu!!!
    Pitkä tukka aina ponnarilla, samoin mulla pelit ja pensselit kerää pölyä kylppärin laatikossa. Suoraan sanottuna en edes muista milloin oon viimeksi käyttänyt hiustenkuivaajaa :O
    ...nyt kun mietin, niin varmaa on etten ainakaan tämän vuoden puolella...

    Terveiset Belgiasta!

    Minelli

    VastaaPoista
  4. Hehe, onneksi en ole yksin!

    Mieskin nimittelee minua välillä peikoksi, kun tukka on takussa ja varpaat mullassa pihalla pyörimisestä...

    Ja Belgiaan puhallus Suomen kesäistä tuulta! :)

    VastaaPoista