keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Remppajuttuja...

Remppa - ja sisustusjuttuja on aika ajoin toivottu enemmän ja olen niitä tainnut lupaillakin. Enimmäkseen muutokset talossamme ovat nyt alkuun keskittyneet pihaan ja talon sokkeliin, mutta ennen joulua päästiin jo tänne sisällekin asti. Pönttöuunihuone on nyt pieniä viimeisiä silauksia vaille remontoitu ja olen siihen ihan todella ihastunut! Oikeastaan koko perheemme on ollut niin ihastunut tuohon huoneeseen, että jouluvieraidemme lähdettyä jouluaamuna kotia kohti, valloitimme heille pedatun punkkansa ja nukuimme siinä huoneen tunnelmasta nautiskellen viikon verran. Sen jälkeen tämän mamin selkä sanoi stop patjalla nukkumiselle ja könysimme takaisin yläkertaan, remppaamattomaan tylsyyteen.

Koska "pönttis" ei kuitenkaan ole ihan täysin valmis (mm. verhotanko ja verhot puuttuvat, vanha puusohva on kunnostamatta ja tuomatta paikalle jne), näytän tässä nyt vasta yhden kuvan, ehkäpä siitä kauneimmasta nurkasta tässä huoneessa.
On muuten täsmälleen se paikka, jossa juuri nytkin istuskelen kirjoittelemassa. Pönttöuunilla ja katolla on siis uusi valkoinen maalikerros pinnassaan, lattia on hiottu ja maalattu kolmeen kertaan (olikohan se Tikkurilan) Vanhan ajan värikartasta valitulla harmaalla, seinät tapetoitu RTVltä puoleen hintaan löytyneellä Klassikko-tapetilla ja listoiksi vaihdettu uudet K-raudasta löytyneet tyyliin sopivat.

Sisustuspuolesta voisi kertoa, että pöytä ja räsymatto ovat talon entisen omistajan meille jättämää omaisuutta, kuten myöskin puukori, joka tosin eilen vaihdettiin uuteen Plantagenista ostettuun. Tuoli on lisätuoli keittiön ruokailuryhmästämme, jalkalamppu Ikeasta ja pönttöuunin vieressä nököttävä lyhty (lapsiperheessä sisällä tietenkin led-tuikku eikä elävää tulta) Luhta Home (omamme on henkilökuntamyynnistä halvalla ostettu, mutta olen nähnyt noita viime aikoina mm. Sokoksella ja Askossa).

Mutta miten se ulkopuoli talostamme on sitten muuttunut? No, pihan kuvaamisesta näin talviaikaan ei kovin suurta iloa ole, mutta kahdesta seuraavasta kuvasta näkee kyllä hyvin kuinka suuret muutokset sokkeli/kellarikerros ovat kokeneet. Uusien ovien ja ikkunoiden myötä suihkussakäyminen kellarissa ei ole ihan niin kylmää puuhaa kuin ennen, vaikkei tuota tilaa voi vieläkään lämpimäksi väittää. Mutta piheinä emme noin vähän käytettävää tilaa raaski kyllä kamalasti lämmitelläkään.

Ennen:
No joo, itseasiassa eihän tämä mikään täydellinen ennen-kuva olekaan, kun vanha sokkelin pinnoitus on jo revitty pois, mutta onpahan kuitenkin. Ai vitsi tästä tulee kyllä ikävä kesää, muistan miten kuuma tätäkin kuvaa ottaessa oli...

Jälkeen:
Toisin kuin tätä kuvaa... hrrr... Vähän kylmempi. Mutta kyllä on siistimpää ja kauniimpaa, vaikka hieman jouduttiinkin tinkimään alkuperäisestä 50-luvun hengestä ulkonäön suhteen. Mutta kaikessa ei vaan voi olla niin tiukkis, joissain asioissa on joustettava.

Miltäs näyttää arvon lukijoiden silmään?

6 kommenttia:

  1. Näyttää tosi raikkaalta!

    Sun blogi ei oo kolmeen postaukseen päivittynyt Blogilistalle. On mennyt jutut ihan ohi!

    VastaaPoista
  2. :) Tuo päivittyminen johtuu varmaan siitä, että tänä aamuna oli pitkästä aikaa oikea postausripuli, jonka aikana nämä kaikki kolme syntyivät - siitä syystä lista ei ole varmaan pysynyt ihan perässä...

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo pönttöuuni!!! Mä haluun kans!

    VastaaPoista
  4. On muuten tosi hyvännäkönen tuo kellarikerros! Ootteko te ite tehny kaiken, vai oliko ammattiapua? Nuo rintamamiestalot on niin ihania:)!

    VastaaPoista
  5. Wow, this is such a beautiful room! I love your blog and now following! Maybe you'll have time to visit mine:)

    Kisses,
    Ananbelle
    http://vivaluxury.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Maippi: Nythän noita saa ihan vaikka K-Raudasta :) Ei ne tosin ihan ilmasia ole...

    Riikka: Ei tehty ite kaikkea, ammattilaiset teki tuon tasoituksen ja pinnan, ikkunat ja ovet mies laittoi isänsä kanssa ja sähkäri oli tietenkin apuna noiden valojen kanssa.

    Annabelle Fleur: Thank you, I'll make sure to visit your blog as well! :)

    VastaaPoista