tiistai 26. lokakuuta 2010

Kuulumisia...

Voi että miten inhoankaan näitä viikkoja kun mies on iltavuorossa. Silloin, kun me Puntin kanssa neljän maissa kaarramme työ-ja hoitopäivän jälkeen kotipihaan, on mies ehtinyt olla töissä jo noin tunnin verran. Ja kun isi sitten yöllä pääsee kotiutumaan, olemme me jo kaukana, kaukana unten mailla. Yleensä kyllä havahdun siihen kun mies kömpii viereen nukkumaan, mutta eipä siinä kummemmin jaksa päivän kuulumisia jutella. Eikä aamullakaan, jolloin mies, väsymyksestään huolimatta, urhoollisesti nousee ylös samoihin aikoihin meidän kanssamme.

Yhteinen aika on siis todellakin kortilla, enkä tykkää siitä yhtään. No, onneksi on edes nuo aamun lyhyet hetket, että ehdin edes sekunnin tai kaksi nyhjätä kainalossa ja imeä siitä energiaa uuteen, uuvuttavaan päivään. Sillä niitä nämä nyt tällä hetkellä ovat. Raskaus alkaa jo painaa, eikä sitä helpota istumatyön selälle aiheuttama ikävä kipu (joka on taas yltymässä ja häiritsee nykin tätä kirjoitteluani - mutta nyt en anna periksi koska haluan kirjoittaa!), Puntin kanniskelu ja kaikkien kotitöiden kaatuminen harteilleni iltaisin kun miehen päivät ennen töihin menoa menevät remonttihommiin keskittyessä. En jaksa.

Ja kun kotona ei nyt tälläkään hetkellä ole ketään jakamassa tätä oloani ja kuuntelemassa murheitani, oli nämä valitukset nyt pakko purkaa tänne. Huh, kylläpä helpotti.

Ehkä huomenna jaksan ajatella, että enää 22 työpäivää jäljellä... (eikä vielä)

Taidanpa koettaa, jos saisin itseäni piristettyä lukemalla uusinta Trendiä tai selailemalla vähän eBayta... jep, olen koukussa.

2 kommenttia:

  1. voi, tsemppiä sulle sinne. syksy kun tuntuu väsyttävän vaikka elelee ihan normaaliakin arkea. hemmottele itseäsi vaikka glögillä ja kynttilöillä. se 22 työpäivää menee yllättävän nopeasti kuitenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä Anna! Tänä iltana muuten kaivankin viime joululta jääneen glögipurkin esille - siinä kun on vielä päiväystäkin jäljellä! :)

    Neuvolassa sain tänään myös ihan konkreettisenkin (no ihan kun nuo postauksessa mainitut eivät oikeasti väsyttäisi, mutta...) syyn väsymykselleni ja jaksamattomuudelleni - eipä sitä kai moni pirteimmillään ole, jos hemoglobiini on romahtanut 110een sen normaalin vähintään 140 sijaan. Huhhuijaa...

    No, onneksi aika kuluu koko ajan ja pian on se viimeinen työpäivä ennen mamilomaa. Ja sen jälkeen aika pian se päivä kun saan syliini suloisen nyytin ja kehoni taas ihan itselleni - ilman ärsyttäviä kremppoja ja kolotuksia. :)

    VastaaPoista