keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Jotain uutta ja vähän vanhaan sopeutumista

Olohuoneemme on muutosta asti ollut ilman kunnolla valaisevaa kattovalaisinta. Syksyn pimeiden tultua eivät yhdessä nurkassa jököttävä jalkalamppu ja lipaston päällä tönöttävä pöytälamppu kuitenkaan enää riittäneet, joten kattovalaisimen hankinta tuli eteen lähespä pakollisena. Koska huone sinällään on vielä täysin remppaamatta ja sisustamatta, päädyimme edulliseen vaihtoehtoon, jonka pois vaihtaminen ei harmita, jos se ei tulevaan sisustukseen sovikaan. Vaikka luulenpa kyllä, että tästä Kärkkäiseltä löytyneestä yksilöstä olisi kaveria pidemmäksikin aikaa, itse kun näen tässä selkeitä viitteitä 50-luvulle, jota kodissamme yritämme edes jossain määrin kunnioittaa. Lisäksi valaisin tuntuu juuri sopivan kokoiselta ja meidän tyyliimme hillityltä ja ajattomalta. <3
Posted by Picasa
On muuten jännä huomata, miten omat mielipiteet ja remppasuunnitelmat muuttuvat omaan taloon tottuessa. Muuton aikoihin olin aivan ehdottoman varma siitä, että jossain vaiheessa tuo kuvassa näkyvä olohuoneen katto paneloitaisi samalla kaksoispaneelilla kuin muutkin keskikerroksen huoneet. Nyt en ole asiasta enää yhtään samaa mieltä. Jos katon on alunperinkin ollut tarkoitus olla vähän erilainen ja "fiinimpi" kuin muissa huoneissa, niin mitäpä sitä muuttamaan. Jonkun aikaa kattoa tuijoteltuani olen tullut jopa siihen tulokseen, että se on oikeastaan aika kaunis. Ainakin sitten kun olemme saaneet sen maalattua. Sitten joskus...

Itsellä kun ei ainakaan tällä hetkellä ole millinkään vertaa tarmoa tai jaksamista mihinkään remonttipuuhiin ja mieskin keskittyy vielä talon ulkopuoleen - siinä kun riittää vielä tekemistä ennen sen oikean talven tuloa. Mutta onneksi talossamme on niin paljon tekemistä, että vielä minäkin jonain kauniina päivänä ehdin jotain väsäilemään, kunhan nyt toivun tästä raskaudesta, sitten synnytyksestä ja sitten vielä niistä rankimmista vauva-ajoistakin. Ei vaan ole helppoa olla vain sivustaseuraajana, kun itse tietää, että pystyisi ja osaisi tehdä vaikka mitä - ja etenkin, haluaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti