maanantai 23. elokuuta 2010

Must-haves and lust-haves...

Seuraavaksi pohdiskeltava aihe on jo jonkin aikaa herättänyt blogimaailmassa mielipiteitä puolesta ja vastaan - Sesonkivaatteet ja niiden tarvitseminen/haluaminen. Vaikka kyseinen aihe alkaakin olla aikamoisen läpikoluttu, tuntuu siltä, että on ihan hyvä ja tarpeellista pohtia asiaa ihan omaltakin kantilta. Omatunto kolkuttaa.

Mutta onneksi kolkuttaa. Sillä tapahtuisiko muutoksia, jos ei mistään tuntisi pistoa sydämessään? Ei varmasti. Minä voin tässä ja nyt aivan rehellisesti sanoa, että olen tänä vuonna ostanut itselleni aivan liikaa ja aivan liian huonoja vaatteita, kenkiä ja asusteita. Vuoden alussahan aloin pitämään täällä blogissa Expensive Hobby?-tunnisteen alla kirjaa siitä, kuinka paljon todellisuudessa kulutankaan vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin. Jotenkin hassusti siinä kiireessä ja tohinassa kävi niin, että kirjanpito unohtui, eikä minulla ole enää käsitystä siitä mikä todellisuudessa onkaan tuo summa. 

Mutta onko sillä tarkalla summalla väliä? Tiedän itse, että tuhannen euron raja on taatusti mennyt rikki, mutta onko se mitä siitä on jäänyt käteen tuon rahan arvoista? En usko, mutta mietitäänpä. Kuinka monta kertaa olen käyttänyt sitä Asokselta tilattua valkoista paitapusero/tunikaa? Ehkä kerran. Monestiko olen ujuttanut jalkaani mintunvihreät, vähän liian isot converseni? Alle kymmenen. Montako käyttökertaa tuli tänä kesänä bikineille, joita piti ostaa ihan kaksin kappalein? Eipä kovin montaa, eikä yhtäkään sellaista joihin nimenomaan olisi tarvinnut uudet biksut. Kotipihalla auringossa köllöttelyyn ja mökillä uimiseen olisivat vallan mainiosti kelvanneet vanhemmatkin versiot. Kuinka suuri prosentti vaatekaapistani on oikeasti ahkerassa päivittäisessä käytössä? Ehkä 10. Moniko noista käyttövaatteista on noita tänä vuonna hankittuja, ostohetkellä niin-ihania vaatteita? Niin harva, että hävettää.

Ihan oikeasti. Nyt hävettää. Ainoa asia, jossa olen sisäistänyt edes jotain järkevästä tai ekologisesta kuluttamisesta, on laukut. Tai ei, turha tekopyhistellä, nyt kun tarkemmin mietin, niin teinpähän virheen silläkin saralla. Hyväksi teoksi lasken suuren, khakinvihreän Marc By Marc Jacobsin laukun hankkimisen. Laukulle on ollut paljon käyttöä, sillä se on toiminut niin viikonloppulaukkuna kuin Pumpulan hoito/reissulaukkunakin. Lisäksi tiedän, että laukku tulee säilymään käytössä pitkään, koska se on laadukas ja kestävä ja koska hinnaltaan hieman arvokkaamman laukun ollessa kyseessä mietin ostohetkellä todella tarkkaan pidänkö siitä ja tulenko sitä käyttämään. En siis tuomitse tuota ostosta. Sen sijaan pidän täysin idioottimaisena sitä, että ostin Gina Tricotsta vain yhtä ainoaa tilaisuutta (serkun häät) varten huonon ja halvan tekonahkaisen pikkulaukun, vaikka myöhemmin siskolle lainalaukkua vintiltä kaivellessani löysin laukun, joka vallan mainiosti olisi käynyt omaan asuuni. Enkä edes pidä tuosta pikkulaukusta!

Tyhmä, tyhmä, tyhmä... No ei, tässä kohdin ei ole fiksua jäädä sättimään itseään ja kieriskelemään omantunnon tuskissa. Ei. Aikuisen ihmisen on osattava tunnistaa virheet omassa käyttäytymisessään ja tehdä muutos oikeaan suuntaan. Ryhtiliike alkaa nyt.

Tokihan nyt on hyväkin tilanne ottaa itseään niskasta kiinni ja oikeasti ujuttaa aivoihin uusi asenne tyyliasioita ja ostelua kohtaan. Muuttuva ulkomuoto ei kannusta tekemään ostoksia, joita ehkä jo puolen vuoden päästä ei voi enää vääränkokoisina käyttää lainkaan ja toisaalta, rahalle olisi vähän parempaakin käyttöä (tämä meidän "pikku" remppa). 

Jännä juttu muuten on se, että vaikka opiskeluaikoina ei niin kummasti rahaa vaatteisiin ollutkaan, niin silti olin ihan tyytyväinen omaan tyyliini ja kykyyni luoda erilaisia kokonaisuuksia erilaisiin tilanteisiin. Nyt taas, kun rahaa on käytössä ihan kuin työssäkäyvillä keskimäärin onkin, olen jotenkin ihan hukassa vaateasioiden kanssa. Oma maku on kadonnut ties minne ja sitä paikataan sitten trendeillä, jotka ällöttävät jo heti seuraavassa kuussa. Nyt riittää.

Tästä lähin lupaan, että ostan itselleni uusia asioita vain A) koska todella tarvitsen niitä tai B) koska todellakin pidän niistä niin paljon, että voin luvata vielä vuodenkin päästä käyttäväni niitä. Lupaan myös C) olla sortumatta huonoon laatuun, vaikka tuotteen ulkonäkö olisi kuinka kiva ja D) käydä läpi vaatekaappini ja ihan oikeasti keksiä käyttöä myös niille vaatteille, jotka nyt roikkuvat niissä taimmaisissa henkareissa. Olen itse syyllinen siihen, että ne ovat sinne tulleet ja itse saan myöskin vastata niiden käytöstä. Omatunto ei parane siitä, että tyrkkään vaatteet pilkkahintaan kirpparin kautta muiden vastuksiksi.

Haa, tämän pohdinnan yhteenvetona voisin tiivistää ajatukseni siihen, että tästä lähin ostan tavarani koko loppuelämäkseni. Jos en voi nähdä tuon laukun, tuon kenkäparin tai tuon mekon roikkuvan kaapissani (ja mikä tärkeintä, omilla hartioillani) vielä kymmenen vuoden päästä, ei sillä ole sinne mitään asiaa. Ei muuten myöskään silloin, jos en oikeasti usko kyseisen tuotteen kestävän sitä aikaa. Kun en kerran räsymattoja paukuttele, ei matonkuteitakaan ole syytä haalia. 

Saa kannustaa.

ps. En ole saanut haastetta henkilökohtaisesti, mutta harkitsen tosissani toteuttavani monessa blogissa pohditun haasteen käyttää syyskuun ajan vain kuutta vaatekappaletta (moni on varmasti lukenut aiheesta, joten en nyt tässä kertaa sääntöjä). Saa nähdä saanko aikaiseksi, pukeutumispuoli kyllä varmastikin onnistuu, mutta olisi mahtava löytää riittävästi aikaa myös tänne dokumentointiin. Yritän parhaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti