maanantai 23. elokuuta 2010

Hahaa!

Ja arvatkaapa muuten millä aloitan tämän edellisessä postauksessa päättämäni ryhtiliikkeen? No ette tietenkään ole ajatuksenlukijoita, joten minäpä kerron: Tänään on jälleen kerran työpaikallani henkilökunnan näytemyynti, jossa on tarjolla niin lasten,- miesten,- kuin naistenvaatteitakin, useimmat mallikoossa, jotka ovat sopivia minulle, miehelleni tai jollekin lähisukulaiselle. Pilkkahintaan hyvälaatuisia ulkoiluvaatteita ja kivoja sisävaatteita (mm. takit 6€...). Olin aikeissa työpäivän päättyessä suunnata tuonne varastolle isojen IKEA-kassien kanssa niinkuin viimeksikin ja ostaa sieltä vähän omiksi ja muidenkin tarpeiksi.

Ja en kyllä mene!

Mies ei tarvitse uusia ulkoiluvaatteita, enkä minäkään sellaisia jotka eivät nyt edes menisi päälle. Raskausmasun hävittyä taas entiset sopivat mainiosti. Muullekaan vatteelle ei ole tarvetta, eikä Punttikaan ihan vielä mene mallikokoon. Muille sukulaisille ostaminen taas on ihan tyhmää, ostakoot itse mieleisensä. Minä raahaisin kuitenkin niiden kaapit täyteen sinne pölyyntymään jääviä turhuuksia.

Säästyvän ajan aion käyttää Puntin kanssa touhuiluun ja säästyvän rahan, ... no se säästyköön rauhassa pankkitilillä odottelemassa vaikka sopivaa remppakohdetta.

Jes, tulipa hyvä mieli tästä pienestä, mutta niin hyvästä päätöksestä! Olenko vähän aikuinen, hä? ;)

2 kommenttia: