perjantai 27. elokuuta 2010

Anti-leffavinkki

Jos ei ole ihan pakko, niin en suosittele menemään katsomaan telkkarissa kovasti mainostettua elokuvaa Sisko tahtoisin jäädä. Se oli siis se elokuva, jonka kävimme miehen kanssa katsomassa ennen Lontoon reissuamme Puntti-ikävää lieventääksemme.

Ei sillä, että elokuva olisi ollut jotenkin huonosti tehty. Näyttelijäsuoritukset olivat ihan mainioita ja tarinakin periaatteessa ihan ookoo. Mutta. Päähenkilön muutos niin yhtäkkiä täysin toisesta ääripäästä toiseen oli jotenkin todella outo ja epäuskottava. Inhosin myös sitä pahaa oloa, joka leffaa katsellessa vaan kasvoi ja kasvoi. Edes ihan onnellinen loppu ei saanut poistettua sitä ikävää tunnetta joka leffasta jäi.

Tämän elokuvan sijaan suosittelen vuokraamaan samankaltaisen tarinan sisältävän, mutta paljon mielekkäämmän katselukokemuksen Kielletty hedelmä. Siitä voi rehellisesti sanoa että se oli hyvä.
Kuvat täältä ja täältä.

Vai voiko joku tämän elokuvan jo kärsinyt väittää jotain muuta?

3 kommenttia:

  1. Itse en ole nähnyt kumpaakaan, mutta voin sanoa, että suomalaisissa leffoiss tuntuu olevan aina se huono tunnelma, tai että niissä kaikilla vaan yksinkertaisesti menee aina päin helv**tiä. Eikö suomalaiset vaan osaa tehdä iloisia leffoja?

    VastaaPoista
  2. En oo nähny kiellettyä hedelmää.
    STJ oli ihan jees, mutta fiilis oli kyllä vähän ankea. Epäloogisuuttakin oli runsaasti: päähenkilön nopea muutos, puhuttiin kuitenkin nyt vain parin kuukauden tapahtumista (tämä päätelmä sääolosuhteita seuraamalla), muuttaminen omaan yksiöön (joka oli muuten todella sisustetun oloinen nuoren ihmisen ensimmäiseksi omaksi kodiksi, heh) tuntui tapahtuvan parissa päivässä... lisäksi esim. laivaputkakohtaus oli liian pitkä ja ahdistava.

    VastaaPoista
  3. Magia: Sanopa muuta! Suomalaisten kurjuutta on muutenkin uutiset sun muut tulvillaan, joten pitääkö sillä viihdekin vielä pilata? Piristystä please, kyllä tässä kansassa iloakin riittää! :)

    Heidi: Todella samaa mieltä noista kahdesta mainitsemastasi yksityiskohdasta! Ei vaan mulla ollut tuollaista kämppää edes opiskeluiden loputtua...Mutta suosittelen tosiaan katsomaan tuon Kielletyn hedelmän, ihan vaikka vaan vertailun vuoksi.

    VastaaPoista