tiistai 15. kesäkuuta 2010

My life in music - the noughties

No niin ystävät ja kylänmiehet (vaiko ennemminkin naiset?), olemme päässeet 2000-luvulle. Ajalle, jonka alussa olin vielä se laimea, ylikiireinen, itsetietoinen, kaikessa muka-pätevä, ärsyttävä lukiolainen. Voi että jos tapaisin itseni nyt lukioikäisenä, en varmasti sietäisi tuota tyyppiä sekuntiakaan. Olenhan nyt niin paljon aikuisempi ja fiksumpi, että...

No, jokatapauksessa... Vuonna 2000 olin siis 17-vuotias, 10 vuotta nykyistä minääni nuorempi. Harrastin teatteria, aerobicia, cheerleadingia, ohjasin poikien kokkikerhoa, sählykerhoa, pienten tyttöjen voimistelua ja pingotin koulussa minkä pystyin. Lomat olin töissä suuressa teollisuuspesulassa. Voisi sanoa, että vapaa-aikaa ei niin järkyttäviä määriä ollut. Tästä syystä en varmastikaan tehnyt suuria musiikillisia löytöjä, ihan vaan aikapulan vuoksi. Muistan kuitenkin rakastuneeni seuraavaan kappaleeseen todella kovasti.


Vuonna 2001 täysi-ikäistyin. Aikuistunut en kuitenkaan. Hauskinta taisi olla torstaiset "kympin illat" paikallisessa baarissa parhaiden kavereiden kanssa ja niitä seuranneet perjantaiset historian tunnit kello kahdeksalta aamulla, joille kiltteinä tyttöinä poljimme täyttä vauhtia kaupungin toiselta puolelta, jonne itsenäistyneet ystäväni olivat muuttaneet. Vaikka tuo aika olikin huoletonta ja hauskaa, tunsin silti haikeutta siitä tiedosta, että pian viettäisimme viimeistä vuotta yhdessä ystävieni kanssa, kaikki samassa kaupungissa. Nelly Furtadon I'm like a bird oli silloin kova juttu, ja on sitä vieläkin.


2002 se sitten tuli. Abivuosi, kirjoitukset, muutto pois kotoa. Niin sanottu aikuistuminen. Olin onnekas ja pääsin ensiyrittämällä ja vieläpä luokkani korkeimmilla pistemäärillä Kuopion Muotoiluakatemiaan opiskelemaan vaatetusmuotoilua. Ensimmäinen asuntoni lapsuudenkodin jälkeen oli pieni huone neljän hengen soluasunnossa Neulamäen kaupunginosassa. Ankea se oli, varsinkin kun kämppäkavereiden kesken ei oikein osunut kemiat yksiin, mutta tulipahan ensimmäisten viikkojen aikana kuultua aika moneen otteeseen seuraava kappale, jota joku naapureistamme ystävällisesti luukutti tuntitolkulla. Olihan se siihen aikaan varsinkin mielestäni oikein jättihitti, mutta ehkä väliin olisi voinut soittaa jotain muutakin.

Minulle olisi kelvannut hyvin esimerkiksi seuraava kappale, jota muuttoa edeltävänä kesänä oli tampattu väsymiseen asti baarien lattioilla.

2003 aloitin toisen vuoden Akatemialla. Olin löytänyt luokkakavereistani muutaman todella hyvän uuden ystävän, muuttanut kivaan pieneen yksiöön keskustan liepeille ja aloin viihtyä Kuopiossa entistä paremmin. En enää matkustanutkaan joka viikonloppu Mikkeliin mamukin hoiviin ja entisten ystävien seuraan, vaan elin ihan omaakin elämääni. Ei liene yllättävää, että opiskelijatytöillä siihen liittyi usein baareissa rillumista viikonloppuisin (ja no, joskus tiistaisinkin, niinkuin Kuopiossa oli tapana). Iltoihin valmistauduttiin usein myös minun pikku kodissani, ja silloin soitettiin tätä kappaletta, joka tänä päivänä saa lievän häpeän punan nousemaan poskilleni. 

2004 olin Akatemian kolmannella luokalla. Seuraavana keväänä lähtisin vaihto-opiskelijaksi Englantiin ja jättäisin vähäksi aikaa taakseni niin perheeni, vanhat ystäväni, uudemmat ystäväni ja sukulaiseni. Vanhimpien ystävieni kanssa juhlimme uutta vuotta Jyväskylässä ja tanssimme seuraavaa kappaletta. Seuraavana aamuna kirjoiteltiin jäähyväiskirjoituksia toisillemme ja tihrustettiin kyyneleitä jäähyväisiksi. Niisk.

2005 keväällä olinkin sitten siellä, Englannissa. Mukanani oli kyllä kannettava CD-soitin ja paljon koti-Suomessa poltettua musiikkia, mutta kummasti ympäristö muutti kaltaisekseen ja Kemopetrolin ja Scandinavian Music Groupin sijaan tuli kuunneltua samaa kamaa mitä uudet kämppiksetkin. Melissan kanssa vanhaa kunnon brittipoppia ja varsinkin hänen silloisen poikaystävänsä bändin tuotoksia ja Selinan matkassa klubijytkettä ja tanssilattioiden kuumimpia hittejä. Itse raaskin tuona aikana ostaa itselleni vain muutaman levyn, tärkeimmällä niistä oli tämä kappale.

Selinan kanssa kuunneltiin paljon myös seuraavaa. Se oli todellinen "tune", kuten sielläpäin oli tapana kutsua superhittejä.

2006 olikin sitten taas seuraavan suuren muutoksen vuosi. Valmistuin vaatetusmuotoilijaksi ja erittäin onnekkaana sain samantien työpaikankin. Valmistujaisjuhlieni jälkeisenä päivänä muutin uuteen kotiini Lahteen ja sitä seuraavana aloitin työt lastenvaatefirmassa suunnittelijan assistenttina.

Vaikka kuinka olinkin onnellinen uudesta työpaikasta ja iloinen taas jälleen kerran jännittävästä uudesta alusta, pian huomasin etten olekaan muuten kovin onnellinen. Olinkin yhtäkkiä yksinäinen ja surullinen, ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti molempia. Pieniä murheita olin tietenkin kokenut aiemminkin, mutta nyt olin todella kaukana ystävistäni ja perheestäni, eikä uusi tyly kaupunki näyttänyt parhaita puoliaan. Vaikka yksinviihtyminen ei koskaan ole ollut minulle ongelma, nyt kaipasin toden teolla ystävää.

Sitäkin enemmän kaipasin rakkautta. Huonoina hetkinäni upposin haikeisiin säveliin ja kuuntelin mm. tätä.
Hyvinä hetkinä taas olin tapani mukaan optimisti ja haaveilin rallatellen, että I´ve got so much love to give. Kyllä minä vielä joku päivä löytäisin, sen jolle antaa kaiken sen rakkauden joka sisälläni piili.

Ja en ollut väärässä! 2007 elokuussa nimittäin oli se merkittävä ilta, jolloin löysin nykyisen aviomieheni ja Puntin isin - siis elämäni miehen! Tuo vuosi oli ehkä myrskyinen, kun kaksi rikkinäistä ihmistä törmäsi yhteen, mutta samalla se oli siihenastisen elämäni onnellisin vuosi. En olisi enää koskaan yksin tai koditon, sillä olin löytänyt kodin rakkaani kainalosta. Tuona vuonna minun olisi tehnyt mieli sanoa Natasha Bedingfieldille, että odota vaan, kyllä se Soulmate sinullekin löytyy.

2008 minua sitten kosittiinkin ja samana vuonna menimme myös naimisiin. Joitakin nopea tahtimme kai hämmästytti ja kummastutti, mutta meille se oli vain oikein ja luonnollista, emmekä tietenkään ole katuneet. Olimme vain onnellisia siitä, että saimme toisemme ja saimme solmia liittomme sillä tavoin kuin se molemmista oikealle tuntui. Kappale, joka ehkä koko häämatkamme ajan soi päässäni kuvaa aika hyvin koko vuoden tunnelmaa.


Seuraava suuri tapahtuma olikin sitten luonnollista jatkumoa edellisille. Ihana Puntti Pumpulaisemme nimittäin otti ja syntyi kauniina toukokuisena päivänä viime vuonna, siis 2009. Anna Puuhun tykästyin Idolsissa ja tämä kappale on minusta kuin miehelleni ja pikku Puntilleni tehty, minun omille mestaripiirroksilleni.

Kun Puntti vähän kasvoi, aloin taas elää vähän omaakin elämää ja pääsin välillä käymään salilla jumpissa ja spinningeissä. Noita aikoja kuvaa parhaiten seuraava renkutus, joka jäi jokaisen vatsapakara-tunnin jälkeen päähän jumputtamaan.
Tämä kuluva vuosihan on vielä aivan kesken, joten en voi vielä nimetä tälle vuodelle mitään tiettyä kappaletta. Se on kuitenkin mukavaa, että tunnen pitkästä aikaa taas kunnolla kiinnostusta musiikkia kohtaan, siitähän kielii varmaan myös nämä lisääntyneet musiikkiaiheiset postauksenikin.

En siis nimeä tälle vuodelle vielä mitään ehdotonta teemahittiä, vaan laitan tähän vaan hauskan kappaleen, joka myös on minua tässä viime aikoina miellyttänyt. Saadaanpahan vähän muitakin kieliä kehiin kuin vain suomea ja englantia. Alors, nyt tanssitaan!


EDIT: Viimeiset videot korjattu, toivottavasti nyt toimivat!

6 kommenttia:

  1. Mitähän varten mulla ei näy ton Bubbly-biisin jälkeen yhtään videota? Teksti väittää siinä jotain olevan, mut videoita ei kyl oo missään.:p

    VastaaPoista
  2. Joo ei näy paria viimeistä biisiä...

    Ah, Stopparin kympin illat! ;) Ja tuo Aaliyahin "Try Again" - miten mahtavaa, että joku muukin tykkää siitä biisistä! En nimittäin ole löytänyt tätä ennen "kohtalotovereita". Itselleni tuo on yksi kaikkien aikojen iki-suosikkeja.

    VastaaPoista
  3. Sama! Ei näy Bubblyn jälkeen biisejä..

    Sua neitokainen oppii tuntemaan tän blogin kautta paremmin kun vajaassa kolmessa vuodessa livenä :)

    VastaaPoista
  4. Bemary: Hyvä kun huomautit, korjasin (tai ainakin yritin) videot äsken. Toivottavasti nyt toimii! :)

    Cate: Tunnetaanko me ihan oikeassakin elämässä? Yritin omasta blogistasi etsiä vihjeitä siihen kuka mahdat olla, mutta en keksinyt... Vaikka eipä kai vaadi suurta päättelykykyä keksiä että Stopparistahan tuossa tosiaan oli kyse ;)

    Kaima: Vai oppiiko sittenkään? Täällähän kerron vaan sen mitä itse haluan ja annan sellaisen kuvan itsestäni minkä haluan antaa. Onko se sitten todellinen oikea minä, en tiedä. Mutta oppiihan täältä ehkä pieniä faktoja, joista ei muuten ehkä olisi puhetta :)

    VastaaPoista
  5. Ei tunneta oikeassa elämässä, mun tietääkseen :) Ikäeroakin on jokunen vuosi - mutta nähtävästi ne Stopparin torstain kympin illat oli voimissaan minunkin abivuoteni jälkeen! ;)

    Jostain joskus eksyin tänne blogiisi sattumalta, ja olen vakilukijaksi jäänyt. Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  6. Cate: Oli kyllä ja hyvin olikin! :) Taitavat lähes kaikkien vanhojen mikkeliläisten kokemukset noilta ajoilta olla aika samankaltaisia. Oikein ihanaa kesää sinullekin! :)

    VastaaPoista