maanantai 7. kesäkuuta 2010

My life in music - the nineties

Kultaisella ysärillä minusta tuli sitten iso tyttö. Kymmenessä vuodessa kasvoin pienestä ekaluokkalaisesta "isoksi" lukiolaispimuksi. Musiikkimakukin koki tänä aikana hurjia muutoksia suuntaan jos toiseenkin.

Vuosikymmenen alussa olin siis vielä aivan pieni koululainen. Muistan kun tyttökerhon kanssa osallistuimme johonkin radio-ohjelmaan ja jokainen sai toivoa lempikappalettaan soitettavaksi. Oma valintani kohdistui - no mihinkäs muuhun kuin tuon ajan söpöimpään poikapoppooseen, New Kids On The Blockiin ja hittibiisiin Step by Step. Ooh. <3


Tokaluokkalaisena taisin ensimmäistä kertaa päästä jonkun ystäväni luona Music Televisionin ääreen ja näin tämän videon. Pientä mieltä tuo video hieman ihmetytti ja kummastutti, mutta naisten ja miesten väliset erot ja se mitä ne aikuiset keskenään tekevät taisi muutenkin olla tuohon aikaan paljon pohdittu aihe. Chris Isaakin kappale on kyllä edelleen aika hyvä.


Kolmannen luokan alkaessa luokallemme tuli uusi poika, Mikko. Mikolla oli tosi cool musiikkimaku ja sainkin nauhoittaa häneltä koko 2Unlimitedin kasetin. Tätä kappaletta kelasin ties kuinka monta kertaa. No, no, no, no, no, no, no, no, no, no, no, no - there's no limit! Techno oli parasta mitä tiesin.


Neljännellä luokalla musiikkimakuni pehmeni technosta asteen hillitympään ruotsipoppiin ja kasetille päätyi Mikon nauhoitusten sijaan luokan kaksostyttöjen Ace Of Baset. Koulumatkoilla rallatettiin yhdessä I saw the signia ja All that she wantsia. Repeatilla tietenkin.

Viidennen luokan alkaessa luokkamme sai jälleen uuden oppilaan. Puoliksi suomalainen, puoliksi ulkomaalainen ja pienen osan elämästään ulkomailla asunut tyttö oli mielenkiintoinen ja jännittävä tyyppi, jonka kanssa ystävystyin nopeasti. Häneltä opin paljon mielenkiintoisia asioita, kuten papujen ja paahtoleivän syömisen, brittiläisen tavan juhlia syntymäpäiviä ja hänen avullaan löysin myös englantilaiset nuortenlehdet, ehdottomimpana ykkösenä lehti nimeltä Sugar. Hetken aikaa yhteisiä intohimojamme oli myös tv-sarja Blossom (minä "olin" aina Six ja kaverini Blossom) ja tyttöbändi Shampoo. Shampoon tyttöjen nimet eivät enää muistu mieleeni, mutta minä taisin "olla" aina se vähän lyhyempi tyttö. Hassua, miten tuon ikäisenä oli aina pakko omia kaikki hahmot ja julkkikset omiin nimiin.

Nuorimpia lukijoitani saattaa ihmetyttää seuraava seikka - ensimmäinen itse ostamani CD-levy saapui elämääni vasta vuonna 1995. Sitä en muista, mistä olin rahat levyyni saanut, mutta sen muistan, että Coolion Gansta's Paradise-albumi löytyi Mikkelin Carlsonin musiikkiosastolta. Kaverilta ostin Mic Macin vaaleanvihreät hiphop-farkut ja äidille julistin olevani nyt hoppari. Ihan tosissani.

Vuodelta ysiviis on sen verran musiikkimuistoja, että laitan niitä tähän enemmänkin kuin vain yhden. Samana vuonna teimme perheen kanssa reissun Turkin Alanyaan ja muistan edelleen ne katseet ja räkäisen hekotuksen jotka levykaupan pojilta sain kun tämän levyn sieltä silloin ostin. No, en ihmettele, olihan tämä aika erikoinen ostos viattoman näköiselle pikkutytölle.

Viides-kuudesluokkalaisena sitä alettiin kai pojistakin haaveilla. Kesällä kotimme takapihalla telttaillessa kuuntelimme siskon ja siskon parhaan ystävän kanssa seuraavaa kappaletta ja huokailimme yhteen ääneen mielikuvituksissamme väikkyvien ruskeasilmäisten poikien perään. Ah!

Vuonna 1996 oli seuraavan suuren muutoksen aika. Lähdin yläasteelle. Pukeuduin kummallisesti ja käyttäydyin valtajoukosta poikkeavalla tavalla (siis en ollut kännissä jokainen perjantai-ilta). Musiikkimakuni myllersi jälleen. Rednex oli nyt ehkä nolointa ikinä, paljon coolimpaa oli kuunnella brittipoppia, rankkaa dance-musiikkia ja r'n'btä. Seuraava kappale pääsi usein soittoon pienen keltaisen huoneeni seinien sisällä:

Musiikkimuisto, jota häpeän ehkä kaikista eniten, on yläasteaikainen palava rakkauteni Hansoniin. Koskaan aiemmin, enkä koskaan sen jälkeen ole kokenut niin suurta faniutta. Huoneeni seinät olivat millintarkasti vuorattu Hansonin julisteilla, nukkumaan mennessä jätin heidän levynsä hiljaisella repeatilla soimaan ja kirjeenvaihtoon ryhdyin kenen tahansa amerikkalaisfanin kanssa, joka pystyi kertomaan minulle mitä vaan lisää suosikkiyhtyeestäni - ja varsinkin Taylorista.

Toista yläasteaikojen fanituksen kohdetta sen sijaan en häpeä yhtään. Tuohon aikaan Rasmus oli vielä sitä, mitä se parhaimmillaan oli. Ihanaa, menevää ja mikä parasta - saksofonilla höystettyä musiikkia. The-etuliitteen jälkeen kyseinen yhtye ei ole kiinnostanut minua enää pätkääkään.

Yläasteella jo aiemmin mainittu brittipoppi astui jossain määrin kuvioihin ja varsinkin Blur oli mahtava. Woohoo!

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän uskalsin olla se herkkis, joka aina olen pohjimmiltani ollut. Vuonna 1998 törmäsin Jeweliin ja ihastuin täysillä. Varsinkin seuraava kappale liikutti minut monesti kyyneliin, vaikkei minkäänlaista kokemuspohjaa kappaleen kertomista asioista ollutkaan.

Vuonna 1999 olikin sitten yhdeksänkymmentäluvun viimeisen suuren muutoksen aika. Peruskoulu päättyi ja minusta tuli lukiolainen. Siinä samassa minusta tuntuu, että tulin myös tavallisemmaksi ja tylsemmäksi. Aloin pukeutua niihin samoihin hennesin farkkuihin ja Benettonin neuletakkeihin kuin kaikki muutkin ja kuunneltavaksi kelpasi se sama radiosoittolistojen kärki kuin muillekin (ei sillä etteivätkö aiemmatkin suosikkini olisi kohtuullisen suosittua kamaa ollut). Valjulta vuodelta muistan oikeastaan vain tämän kappaleen, enkä sitäkään niin kovin tunteella muistele.

Sellainen se siis oli, minun musiikillinen 90-lukuni. Sattuiko joukkoon ehkä samoja suosikkeja kuin itselläsi? Kuuluitko samaan fanijoukkoon kanssani vai olitko kenties bäkkäri-tai take that-klaanin jäsen? ;) Kertokaa ihmeessä, tämä on hauskaa!

7 kommenttia:

  1. Hei. Oli ihan pakko tulla kommentoimaan kun sattumalta osu silmään tää kirjoitus..
    Oon susta parisen vuotta nuorempi ja ollu siis ysärilapsi minäkin..
    Meillä on tulossa pian yläasteen luokkakokous ja oon joutunu hommaamaan sinne musiikit, ysäriä tietenkin, ja tietty fiilistelly menneitä aikoja muutamien näiden kappaleidenkin kera :D
    Luoja että minuakin hävettää Hansonin sairas fanitus >.< Olen jo ilmoittanu luokkakokousvieraille että en aio missään nimessä soittaa yhtäkään kyseisen bändin kappaletta :D
    Huhhuh, tämä oli kyllä hauska postausidea, ehkä saatan soveltaa tätä personaliini jollain tavalla :)

    VastaaPoista
  2. hahhah, tuo listaus oli niin mun kynästä. itse kyllä "nyykkareiden" sijaan fanitin take thattia ihan hulluna, mutta (ilman hansonia ja cooliota) tuo lista kuulostaa kyllä niin tutulta. muistan vielä kun voitin joskus radiomafian kilpailusta ace of basen cd-levyn jossa ne kaikki hitit. se oli kallein aarre, vaikken edes omistanut levysoitinta :D

    VastaaPoista
  3. Henriikka: Oi, mahtavaa! Olisi hauska päästä itsekin kokoamaan tuollaista soittolistaa, näitäkin kappaleita haeskellessa on ollut hupia kerrakseen ja nostalgiafiiliksiltä ei ole voinut välttyä. Mutta hei, ujuta nyt edes se MMMbop siihen soittolistaan :D

    Anna: Kai se levy on vieläkin tallessa? ;) Itsekin osallistuin innoissani Radiomafian Hanson-kisaan, jossa tarkoituksena oli laulaa MMMbopin kertosäettä. No, tosifanina se ei itselleni riittänyt, joten vetäisin kisaan koko biisin alusta loppuun. Ja pettymys oli niiin suuri kun en voittanut, vaan palkinnon vei joku ärsyttävä ei-edes-fani joka vain hymisi mmboppinsa. Hmmph!

    VastaaPoista
  4. Ainoat biisit, jotka eivät muhun iskeneet aikoinaan/joita en ollut kuullut, olivat nuo Mr. Personality ja Song 2. Mut noi muut, todella kovaa kamaa edelleen!:D Tykkäsin tosiaan Hansonista myös, vaikken ollutkaan mikään megafani enkä noin muutenkaan koskaan laittanu yhtään minkäänlaisia bändijulisteita seinilleni. Mä olin siinä mielessä erilainen nuori, ettei mulla ollu suuria musiikillisia idoleita - eikä ole vieläkään.:p

    VastaaPoista
  5. HELEKATTI, EN TUNNUSTA SINUA ENÄÄ SISKOKSENI, JOS VÄITÄT HÄPEÄVÄSI HANSON-AIKOJA!!! Sinä kurja KELVOTON!!!!

    VastaaPoista
  6. Ysärimusiikkimaku alkoi Ressu Redfordilla ja listahiteillä, sitten Roxettea, Queenia, Ace of Basea ja sitä technomusaa. Blurin girls& boys kolahti kovaa, samoin Enigman return to innocence. Yläasteelle menin '94 ja sen syksyn kovin juttu oli the Prodigy ja Music for the jilted generation. Vuodenvaihteessa löytyi Bon jovi, sitten Green day ja siitä pikku hiljaa punkrock, vaikka seiskan lopussa kovia olivat Rednex, Scatman John ja Movetron. Kasilla punkki oli kova sana: Green day, Offspring, Apulanta, Tehosekoitin jne. ja koin suuren Nirvana-herätyksen. Kasilla löysin myös brittipopin, Blurista olin tykännyt aiemmin, sitten Oasis, jota fanitin aika kovaa... muita suosikkeja perus Suede, Pulp jne. Sugaria tuli luettua myös ja brittiläisiä teinimusalehtiä esim. Smash Hits.
    Ysillä löysin jossain vaiheessa esim. Therapy?n ja Faith no Moren, mutta myös Garbagen, josta tykkäsin ihan hirveästi.
    ysin jälkeen kuuntelin aika reippaasti kaikkea edellämainittuja, lukion ekalla löytyivät Radiohead, Kent ja CMX. Apis oli edelleen kova sana, samoin Greenday, offarit ja se brittipoppirokki. Lukion tokan taisin pyhittää pitkälti CMX:lle.. jossain vaiheessa löytyivät myös HIM, Korn, Maj Karman kauniit kuvat...

    No mut jatketaan juttua :D

    VastaaPoista
  7. Bemary: Jee, lisää Hanson-menneisyyden omaavia, mahtavaa ;D

    Sisko: No heei, ei tosi. Oikeasti olen hyvin hyvin ylpeä faniudestani.

    Heidi: Aika huikea nostalgiavyöry hulvahti niskaan tuota listaasi lukiessa - osan noista mahtavista olin jo ihan täysin unohtanut, vaikka ne niin ihania silloin aikoinaan olivatkin. Ala-asteen kotibileet ei olleet mitään ilman Scatmania tai Movetronin Alla koivupuun-hittiä! Muutenkin listalta löytyy paljon samoja suosikkeja :)

    VastaaPoista