perjantai 28. toukokuuta 2010

Äh, mikä päivä

No jipii vaan ja hip hurraa. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun kroppa antaa ymmärtää että nyt on hei tapahtunut aika paljon ja aika pienessä ajassa. Kun vihdoin sain töissä itseni vauhtiin ja entisistä rutiineista kiinni, kuinkas käykään. No tietenkin, olen sairaslomalla.

Ei kuitenkaan huolta, ei tässä pientä flunssaa kummempaa podeta, mutta ei se ole kivaa sekään. Ei varsinkaan kun umpiuupuneena, lihakset ja mieli voimattomina pitäisi samalla jaksaa hoidella myös perheen pienintä. Tämä päivä on tuntunut niin pitkältä ja uuvuttavalta, että kun vihdoin sain Puntin nukkumaan ei onnen kyyneleet olleet kaukana. Huh, vihdoinkin saan levätä. Nyt täytyykin mennä ajoissa nukkumaan ja jättää kotihommat sikseen. Ne kyllä odottavat, niinkuin aina.

Onneksi viikonlopuksi on edessä kivaa puuhaa, joka varmasti piristää ja reipastuttaa. Lähdemme huomenna Puntin kanssa Mikkeliin juhlimaan Puntin serkkutytön 1-vuotissynttäreitä ja viettämään muutenkin mukavaa aikaa sukulaisten kanssa. Sunnuntaina pääsen nautiskelemaan henkisistä herkuista, kun menemme teatteriin katsomaan revyytä, jossa ihana siskonikin esiintyy. Niin kivaa! Harmi vain ettei perheemme isihenkilö pääse mukaan, mutta jonkun on saatava hommat etenemään remppajutuissakin. Tänään muuten hommattiin kellarin lattialaatat - yllättäen, harmaat. :) 

Mutta nyt, hyvää yötä ja hauskaa viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

  1. Voi körspö, elä tuu kippeeks. Ihanaa, kun tuutte!!! Ja se revyy saa sitte sukat pyörimään jaloissa. Varaudu. Älä laita sukkia.

    VastaaPoista