lauantai 27. maaliskuuta 2010

Suomen Chicago

Luojan kiitos enää kaksi yötä ja pääsemme muuttamaan tästä talosta. Tuntuu siltä, että viime syksystä lähtien meininki talossamme on käynyt koko ajan spurgummaksi ja levottomammaksi. Viimeksi eilen illalla seurailimme parvekkeelta, miten kaksi maijallista poliiseja kävi noutamassa pari mukavaa vesseliä huomiinsa. Ja taisi muuten olla jo toinen kerta kuun sisään, kun nämä ilmeisesti samat veijarit rikkoivat alaoven lasin. Ai, että kyllä on elämä kerrostalossa kivaa ja jännittävää.

Onneksi päästään pian omaan rauhaan ja sellaiseen ympäristöön, missä Puntin ja mahdollisten pikkusisarusten on hyvä ja turvallista kasvaa. Ei tarvitse selitellä, että mitä mekastusta tuolla käytävässä taas kuuluu, tai pelätä niin paljon, ettei pikkuinen pääse yksin ulos leikkimään ennen kuin täyttää 18. Voi niitä omia lapsuusaikoja, kun kotiympäristö oli niin turvallinen, ettei ovia tarvinnut lukita yöksi ja hyvä jos kotoa lähtiessäkään...

2 kommenttia:

  1. Asutteko nyt jossain Liipolas vai :D? Meidänkin kerrostalos (lahdenkadul) näkyy usein spurguja, vaikka muuten ihan siistiä aluetta onkin.Ennen ne kävi jopa tuol kellaritiloissa nukkumas,mut sille tuli stoppi kun talon ulko-ovet alettiin pitää lukittuina. Pari kertaa sen jälkeen kävi spurgut koputtelemas meikäläisen ikkunaa huutaen "avaa ovi" . Näitä 1. kerrokses asumisen iloja.. Nyt tänne muutti joku juoppopariskunta naapuriin,ja sieltä kuuluu aina iloista mekkalointi ja elämöintiä ja rappukäytäväs haisee ihan rööki ja vanha viina. Muut rapun asukkaat on kyllä ihan kunnollista porukkaa, mut en uskalla nukuttaa vauvaa pihalla vaunuissa, vielä kun vasta oli se vauvakaappaus juttu. Mut nykyisessä taloustilanteessa tän kämpän vuokrataso sopii paremmin kun hyvin, meinaan on noin 100e halvempi kun vastaavat kämpät samassa talossa. Vuokrattiin tuttavan vanhemmilta halvalla.

    VastaaPoista
  2. Ei sentään Liipolassa, tätini kielsi jo alunperin Lahteen muuttaessani, että Liipolaan et sitten muuta. Täällä Tonttilassa majailemme vielä hetkisen. Tämä talo oli kyllä aluksi oikea rauhan tyyssija, mutta viimeaikoina meno on muuttunut ihan radikaalisti. Kuulostaa siltä, että teillä on vielä meitäkin hurjempi meininki, koettakaa kestää.

    VastaaPoista