keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Oooh, organic cotton

Tänään tekee mieli vähän märistä. Nimittäin aiheesta nimeltä organic cotton ja varsinkin sillä mainostaminen. Huomasin nimittäin H&Mn The Garden Collection-mekkoni olevan tätä oi-niin-ekoa luomupuuvillaa ja aloin miettiä kuinkakohan monet tavalliset kuluttajat menevät tähän eko-halpaan, ja kuvittelevat tämän minunkin mekkoni kaltaisia rättejä ostaessaan tekevänsä suuria ekotekoja.

En minä sitä sano, etteikö luomupuuvilla olisi hyvä juttu. Ihan hieno homma, ettei viljelyyn käytetä myrkkyjä ja homma on siten ekompaa ja tietenkin myös minun mielestäni parempaa. Se on vaan sellainen juttu, että puuvillan viljely imee aika himona vettä, mitä tällä pallolla nyt ei ihan kuitenkaan liiaksi ole... Mutta ei se ollut tämän märinäni pointti, joten en jatka siitä enempää. Sillä eniten minua häiritsee tuon organic cotton-sanan viljely mainosmielessä ja sen asiakkaalle tuottama harhaluulo, että tämän tuotteen ostamalla olen ekologinen ja hyvä ihminen. Oikeastaan tämän tuotteen ostaminen ei kuormita luontoa yhtään. Niin väärin.

Jos otetaan esimerkiksi tämä minun kukkamekkohuitulani, jonka vastuuttomana ihmisenä ostin ihan vaan siksi, että se on mielestäni kiva. No, onhan se kiva tietenkin, ja tosi makee ja pirteä kun kuosissa on ihan nopeallakin vilkaisulla laskettuna ainakin 10 kirkasta värisävyä. Siis mahtavan näköistä. Mutta arvaatteko mitä? Eipä saa millään kasviväreillä näitä sävyjä. Ihan ne on myrkkyjä ne aineet, millä tuokin lila pikkukukka on tuohon painettu. Ei siinä ole paljon mustikoilla hinkattu.

Eli se luomupuuvilla, joka olisi voinut olla ihan kiva ja ehkä vähän ekokin juttu, on aika täydellisesti tärvelty värjäämällä se ties millä myrkyillä. En tiedä muista, mutta minuun ei oikein tällaisen tuotteen kohdalla tee vaikutusta sanat organic cotton. Tekeekö teihin?

4 kommenttia:

  1. ...niin, ja lieneekö edes täyttä ekopuuvillaa, vai vaan puolet?

    VastaaPoista
  2. Ekologisintahan olis ostaa vaan tarpeellista ja jättää hömpötykset kauppaan. (Ja miten se nyt sit olis mahdollista? xD) Itte oon ostanu itselle ja lapsille joskus HM:n organic cottonia, ku se tuntuu pehmeemmältä. Ne on ollu kyl yksvärisiä...

    VastaaPoista
  3. Lässyn lässyn. T. Äippä

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Niinpä.

    Magia: Tottahan tuo on. Itse olen kuitenkin niin turhamainen, etten vaatteiden ollessa kyseessä jaksa miettiä niiden ekologisuutta. Yritän sitten kompensoida olemalla vähän "kiltimmin" muuten...

    Anonyymi: Sisko, i love you. Kiitos tästäkin terrorismista. :)

    VastaaPoista