tiistai 5. tammikuuta 2010

Expensive hobby?

Me suomalaiset emme tunnetusti ole vaatteiden, kenkien ja asusteiden suurkuluttajia. Tilastoissa olemme usein Euroopan häntäpäätä, kun lähdetään laskemaan vaikkapa kokonaisuudessaan pukeutumiseen vuodessa kuluvaa eurosummaa. Itseäni onkin nyt alkanut kovasti kiinnostamaan, että minne minä asetun oman kulutukseni kanssa. Kuinka paljon minulla todellisuudessa kuluu rahaa vuodessa kenkiin, vaatteisiin ja asusteisiin?

Tämä asiahan ei selviä muutoin kuin laskemalla, joten tästä syystä aion kirjata ja kuvata tänne blogiin jokaikisen kenkäparin, asusteen ja vaatekappaleen, jonka tänä vuonna hankin - olipa ostopaikka sitten kirpputori tai nettikauppa. Aivan sama. Jos raha liikkuu, ostos kirjautuu tänne. Voisin vaikka kuukausittain tehdä jonkinnäköisen koonnin ostoksista ja sitten loppuvuodesta laskea yhteen, että paljonko sitä pätäkkää piti rytkyihin tänä vuonna pistää menemään.

Vuoden 2010 ostosten teko on jo aloitettu sunnuntaina tehdyllä Asos-tilauksella, joten laskenta lähtee käyntiin NYT! (Huom! Muiden kuin eurovaluuttaisten ostosten kohdalla lasken eurohinnan postauspäivän kurssin mukaan Forexilla).

Ostos #1:Rannekello/koru (£12) 13,22€

Olen elänyt kellotta jo liian pitkään. Omistan kyllä kivannäköisen ruskean kellon, mutta siinä onkin juuri se ongelma, että se on ruskea. Kyseinen väri ei nimittäin istu millään vaatekaappini tämänhetkiseen värimaailmaan. Onneksi tämä ale-kellon hopea käy kaikkeen mitä omistan!

Ostos #2: Harmaa tulppanimekko (£18) 19,83€

Tämän mekon napsautin ostoskoriin tulevia ristiäisiä ajatellen. Tarkoitus oli oikeasti ostaa eräs ihana Warehousen kuosimekko, mutta epäonnekseni ne olivatkin tilaushetkellä loppuneet, joten tyydyin tähän kakkosvaihtoehtoon.

Ostos #3: Paitatunika (£25) 27,55€

Olen kaivannut valkoisen paitapuseron raikkautta jo pitkään. Toivon vain kovasti, että kyseisen yksilön materiaali on riittävän paksua, eikä sellaista halppispuuvillaa, jonka läpi huononäköisimmätkin voivat kertoa millaiset alusvaatteet alta löytyvät.

Ostos #4: Tämä t-paitamekko/tunika harmaana (£9) 9,92€

Voiko helppoja t-paitamekkoja olla liikaa? Ei. Voiko harmaata olla liikaa? Ei. Need I say more?

Ostos #5: Ensimmäiset conssini (£25) 27,55€

Näistä tossuista taisin jaaritella jo aiemminkin. Ihmettelen edelleenkin sitä, että kaikista maailman ihmisistä minä olen tilannut siniset kengät, mutta kerta kai se on ensimmäinenkin. Tuleepahan ainakin pidettyä uudenvuodenlupaus ennakkoluulottomuudesta värien suhteen.

Ostos #6: Mustat Gola-tossut (£8) 8,81€

Olen varmaankin ikuinen tennarityttö ja koska mustat puuttuvat, ja nämä ovat sekä edulliset että kivat, ne ovat tervetulleet tähän osoitteeseen.

Saldo:
Vaatteet: 3 kappaletta, 57,30€
Kengät: 2 paria, 36,36€
Asusteet: 1 kappaletta, 13,22€
Yhteensä: 6 tuotetta, 106,88€

Että semmosta.

2 kommenttia:

  1. Tästä tulee mielenkiintoinen juttu :)

    Se on muuten jännää seurata, mihin sitä rahansa upottaa :) -itse olen laittanut jo vuoden verran talouden KAIKKI kuitit exceliin. Yksittäisiä tavaroita en siis käy erottelemaan, mutta yhteenlasketut summat vaatteille, matkalipuille, lääkkeisiin, kosmetiikkaan, ruokatarvikkeille, sisustukseen yms yms yms. Sitä tulee tämänkin seurannan myötä väistämättä vähän tarkemmaksi kuluttajaksi,ja hyvä niin :)

    VastaaPoista
  2. Vau, tuo on jo aika hienoa! Osaisinpa itsekin käyttää exceliä niin, että voisin tehdä samanlaista seurantaa. :)

    VastaaPoista