maanantai 21. joulukuuta 2009

Hyvä purkki!

Kuten ehkä olen saattanut jo aiemmin kertoa, en todellakaan ole mikään voidepurkkien kanssa läträäjä. On kuitenkin yksi tuote, joka on niin hyvä, että olen kelpuuttanut sen päivittäiseen käyttööni yhdeksi ylimääräiseksi vaiheeksi kasvojenhoitorutiinissani. Se on tämä:
Minulle ei todellakaan olisi koskaan tullut itselle mieleen, että jahas käynpä nyt ostamassa itselleni jotain kasvojenhoitoseerumia. Ei. Olen ovelan mainonnan uhri. Viime keväänä nimittäin, kun olin (erittäin) raskaana, halusin piristää itseäni perus-Lumenea laadukkaammalla puuterilla. No, Estee Lauderin puuteri oli kyllä melkoinen hasardiostos, sillä menin tekemään ostopäätöksen täysin myyjän sanaan luottaen ja peiliin katsomatta (oranssikerhosta moi!). Puuterin lisäksi ostin kuitenkin saman merkin kosteusvoiteen ja kahden tuotteen ostaminen oikeutti minut saamaan kylkiäisenä vaikka mitä pikkupurkkia - ja purnukkaa.

Näiden purkkien joukossa tuo pikkuhelmi sitten olikin - ja sai minut koukutettua. Olen todennut, että ihohuokoset ihan oikeasti ovat pienentyneet tuota käytettyäni ja seerumi myös tuoksuu ihan mahtavalle! Mikään ei ole tylsempää kuin hyvin toimiva tuote joka tuoksuu ällöttävälle. Sellaiset jäävät ainakin minulla kaapin perälle lojumaan.

Pieni purkki on ollut yllättävän riittoisa. Nyt kuitenkin pohjan alkaessa pikkuhiljaa pilkistää alkaa hirvittää, että paljonkohan tämä tökötti oikeasti maksaa ja jääkö tämä ihastus varojen puuttuessa tähän. En ehkä uskalla mennä mistään tuota utelemaan ennen kuin olen takaisin töissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti