sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Yummyn joululahjavinkit vol.1

Omasta mielestäni jopa lahjojen saamista mukavampaa on niiden antaminen. Tykkään yleensä ennen joululahjojen ostoa suunnitella melkoisen tarkkaan mitä ostan ja kenelle ja lähden yleensä lahjaostoksille määrätietoisesti valmiin listan kanssa. Koska lahjojen antaminen ja niiden suunnittelu on niin mukavaa, ja itselläni on vain rajallinen määrä ihmisiä joille voin tai pystyn lahjoja hankkimaan, ajattelin koota oman vinkkipakettini muiden lahjojen kanssa pähkäilevien iloksi.

Koska lompakon paksuudet vaihtelevat, yritän löytää vaihtoehtoja niin nollabudjetille kuin pätäkkääonvaikkatakassapolttaa-kavereille.

Aloitetaan helpoimmasta, eli muotitietoisesta siskosta, kaverista, tyttöystävästä:

0-budjetti:

Oletko taitava käsistäsi? Löytyykö luovuutta ja kaapin kätköistä neppejä, nappeja - tms. aarteita? No, askartele ihmeessä tytölle uniikki asuste tai koru! Ota mallia vaikkapa Johannan makeasta hiuspannasta tai Heidin höyhenistä.

Löytyykö kaapista puikot ja lankaa tai purkamista vailla oleva vanha neule? Osaatko sen lisäksi vielä neuloa? Jos näin, ota puikot käteen ja neulo näpäkät ylipolvensukat lämmittämään tytön sääriä. Nyt kun aloitat niin ehdit vielä - ja kylmässä hytisseet leggins-koivet kiittää!

Eikö onnistu? No, mitäpä jos vaikka antaisit tytölle itse väsäämäsi hienon lahjakortin, jossa lupaat esimerkiksi hänelle sopivana ajankohtana vaikkapa huoltaa kaikki hänen kenkänsä (puhdistus, suojaus, lankkaus jne.) tai olla apuna vaatekaapin järjestelyssä (bonuksena saatat hyötyä itsekin kaapin aarteista). Ketään ei kai harmittaisi apu garderoobin kurissapidossa.

Vingutan vitosella:

Jos tunnet tytön tyylin hyvin, voit vitosella tehdä hienojakin asustelöytöjä. Hyviä kohteita asustejahtiin ovat muun muassa H&M, Lindex ja Gina Tricot.

Jos valinta on vaikeaa, saa useimmista paikoista vitosella lahjakortin, jolla tyylilyyli pääsee vaikkapa joulun aleista itse valitsemaan oman suosikkinsa. Jos luulet, että lahjakortti on tylsä valinta, olet väärässä - tämähän on juuri se tyttö, joka pitää shoppailusta. Sinä vain annat hänelle pienen mahdollisuuden toteuttaa rakasta harrastustaan - sama kuin antaisit leffafriikille elokuvalipun tai himokuntoilijalle käynnin uimahalliin!

Kympillä lähtee:

Ei varmaankaan ole olemassa fashionistaa, joka nyrpistäisi nenäänsä kunnon muotilehdelle. Kurvaa siis Sokoksen, Stockmannin, Ärrän tai muun hyvän lehtivalikoiman omaavan putiikin kautta ja kääräise pakettiin Vogue, Elle, Marie Claire tms. ja ylijäävillä hiluilla suklaata kylkeen. Itselleni kelpaisi ainakin suklaalla höystetty lukunautinto, esim. Company-lehti (tavallisesti 5€) ja Fazerin suklaanautinto-konvehtirasia (n. 5€ sekin). Niiden kanssa kelpaisi köllötellä joulunpyhinä.

Kuva

Kakskymppiä kassalle:

Kalsareita tarttee kaikki! Ja kahdellakympillä kääräiset pakettiin yhdet laadukkaat tai vaikka useammat edulliset. Näissäkin asioissa tytön tyyli on tärkeä tuntea, mutta luulenpa ettei Calvin Kleinilla voi koskaan mennä vikaan. Pikkuvinkkinä voin kertoa, että nämä allaolevat kalsongit saat Kampin Calvin Klein myymälästä 2-packina n. 30 eurolla tai vaihtoehtoisesti kuudella punnalla kipale Asokselta. Ai onko fiksua nettishoppailla?

Jos sinun tai lahjansaajan sydäntä lähellä on hyväntekeväisyys, voit pöksyjen avulla tehdä myös hyvää - Pants to Poverty-alushousuja ostamalla tuet muun muassa reilua kauppaa ja köyhiä puuvillanviljelijöitä.
Kun kymmenen puntaa asoksella kustantavat pöksyt ovat vielä näin kivannäköiset, ei diili mielestäni ole kovin huono.

Tuntuuko liian henkilökohtaiselta? Ehkä silloin paikallaan voisi olla hyvä kirja. Ja mikäpä muukaan aiheena, kuin muoti! Tästä aiheesta löytyy vinot pinot kaikenmaailman opuksia, mutta yksi vaihtoehto voisi olla vaikkapa tämä: Christian Diorin opuksen voit ostaa esimerkiksi Amazon.comista. Tietenkin, jos löydät kirjan esimerkiksi tytön suosikkisuunnittelijasta- tai aikakaudesta, on se aina vain parempi valinta!


Viidenkympin vaihtoehto:

Viidenkympin budjetilla saat ilahdutettua ystävääsi vaikkapa ihan kunnon suomi-designilla. Mika Piiraisen suunnittelema Leimikko-laukku miellyttää ulkonäkönsä puolesta todennäköisesti monenkin silmää ja jos valinta ei ihan osuisi kohdalleen, löytäisi tyttö tälle käyttöä, jos ei muuten, niin vaikkapa kosmetiikkalaukkuna. Tämä löytyy Finnish Design Shopista hintaan 44€.


Satasella sais:

Satasella saat sekä järkevää, että tyylikästä - tietenkin kellon! Itselläni on harvoin kelloa ranteessa tai kaulassa, koska en vain tällä hetkellä omista sellaista/sellaisia, jotka sopisivat yhteen vaatteideni kanssa. Nämä Asokselta löytyvät kaunottaret voisivat korjata tilanteen. DKNY £89 Diesel £99 (tää on niiin hieno!)

Sky´s the limit when it´s for my dearest:

Kuule. Jos rahaa on vaikka muille jakaa, niin tarkistapa vaivihkaa tyttösen kalenteri, katso sieltä sopivan väljä sauma ja varaa lennot Lontooseen, New Yorkiin, Pariisiin, Tokioon (siis johonkin suureen muotikaupunkiin, josta uskot tytön erityisesti pitävän) ja hemmottele pimua kunnon shoppailumatkalla.

Jos ei tarkoitus ollut ihan pröystäilemään käydä (tai no, onnistuuhan se näinkin), niin kuuntele tarkkaan tytön pukeutumiseen liittyviä juttuja ja haaveita. Olen varma, että paikka paikoin siellä vilkkuu joko tietyt kengät tai tietty laukku. Vaikka merkki kuulostaisi kaukaiselta, ja siltä ettei niitä ihan tuossa lähi-Sokoksella myydä, ei hätä ole tämännäköinen - netistä kyllä löytää lähes mitä vaan. Ja nyt kun tilaa, niin ehtii perillekin ennen aattoa. Itse en sanoisi ei näille ylläoleville, net-a-porterista löytyville See by Chloen saappaille. 480 euron hintaan en kuitenkaan ihan usko, että tulen nuo jouluna paketistani löytämään.

Kalsari- ja kellokuvat - Asos, Kirjakuvat - Amazon.com, Marimekon laukku - Finnish Design Shop, saapaskuva - Net-a-porter.

Onko sinulla mahtavaa joululahjavinkkiä, jonka haluaisit jakaa muiden kanssa? Kerro ihmeessä!

2 kommenttia:

  1. Aaah, nää oli mahtavia nämä vinkit :) Vielä kun keksisi sen hankalimman, eli miehen lahjan... Tosin sinänsä se on helppoa, oma miekkoseni kun on aina_tyytyväinen_kaikkeen, mutta sitä haluaa aina ylittää itsensä juuri siitä ilosta, että toinen ilahtuu :)

    VastaaPoista
  2. Kiva että tykkäsit vinkeistäni! :) Mulla on vähän sama tilanne miehen lahjan kanssa - kyllähän sitä keksii vaikka mitä tavallista kivaa, mutta kun haluaisi antaa jotain oikein ilahduttavaa ja henkilökohtaista. Ja vielä miestäkin hankalampaa on keksiä lahjaa omalle isälle... voi taivas. Kahtena edellisenä jouluna olen tainnut hankkia saman eräkirjasarjan eri osia. En voi olla niin tylsä, että jatkaisin samaa linjaa tänäkin vuonna. Kyllä iskä on ansainnut jotain vähän enemmän mietittyä!

    VastaaPoista