tiistai 20. lokakuuta 2009

Raskauden tuhoama vaatekaappi

Vähän yli viisi kuukautta sitten olin vielä 90-kiloinen möhkäle, jonka vaatevalikoima raskauden myötä oli supistunut muutamiin legginseihin, pariin väljään tunikaan ja hävettävän vähäiseen määrään muita helposti jättivatsan yli vedettäviä vaatekappaleita. Asuvalintojen tekeminen oli helppoa, mutta äärimmäisen tylsää. Itkin shoppausreissuillamme miehelleni nähdessäni ihania vaatteita, joihin en millään mahtuisi. Etsin epätoivoissani netin keskustelupalstoilta kertomuksia raskausvatsan nopeasta katoamisesta synnytyksen jälkeen. Kaipasin kadonnutta tyyliäni, uusien asukokonaisuuksien luomista, muotia, kauneutta. Rakastin pyöreää vatsaani ja varsinkin sen pientä asukkia, mutta odotin jo kovasti asukin maailmaantuloa ja vatsan litistymistä. Ajattelin pääseväni pian takaisin omaan maailmaani, itseni kokoiseksi ja varsinkin näköiseksi.

Eihän se ihan niin helppoa ole ollut. Ensinnäkään, en vieläkään ole samoissa mitoissa kuin ennen raskautta. Toki painoa on tippunut jo roimasti ja tippuukin koko ajan lisää imetyksen ja liikuntaharrastuksen avulla. Vanhat vaatteet alkavat yksi kerrallaan mahtua päälle, mutta juuri ja juuri päälle mahtuvat pillifarkut ja raskausmasun jäänteet eivät ole kovin kaunis yhdistelmä.

Toiseksi, ongelmana on vaatekaappini auttamaton vanheneminen. Kun valikoimaa ei ole vuoteen päivitetty lähes millään uudella, näyttävät kaikki vaatekappaleeni auttamattoman vanhoilta ja tylsiltä. Jos kaikki mahdolliset yhdistelmät joita vaatteistani voi tehdä ovat sellaisia, joita olen jo vuosi sitten käyttänyt, en todellakaan saa asuun minkäänlaista uutuudenviehätystä tai tuoreutta.

No mitäs siinä valitat, osta uusia vaatteita, voisi viisaampi tokaista. Totta tuokin, mutta kolmas ongelmani liittyykin ensimmäiseen ongelmaani, eli muuttuvaan kokooni. Olen täydellisen kyllästynyt halpaketjurätteihin ja ostan mieluummin kestävämpiä ja laadukkaampia vaatteita. Viitsinkö kuitenkaan maksaa vaikkapa sataaviittäkymmentä euroa farkuista, jotka kuitenkin päästessäni tavoitekokooni, ovat minulle aivan liian suuret? Onko järkeä siinäkään, että täyttäisin kaappiani ihan-kivalla halpalumpulla, jota jokatapauksessa inhoaisin jo muutaman viikon sisällä?

Kyllä on vaikeata. Viime aikoina olen koettanut selvitä näine ongelmineni keskittymällä vaatteisiin, jotka toimivat myös hieman ylisuurina. Toisin sanoen, jatkan siis vieläkin raskausajalta tuttujen tunikoiden ja legginsien kera. Farkkuja himoan kuin hullu puuroa, mutta olen kieltänyt itseltäni niiden oston ennen kuin mahdun entiseen kokooni. Tiukkaa tekee. Lisää asujen koostamista vaikeuttaa vielä se pikkuseikka, että vaatteissani on kyettävä imettämään - ja mieluiten niin, etteivät kanssaihmiset suotta joutuisi katselemaan ei-niin-timmiä vatsaani tai hervottomaksi paisuneita rintojani. Huh huh. Enpä tiennyt viisi kuukautta sitten millaisten vaikeuksien kanssa nyt painisin.

Onkohan muilla tuoreilla äideillä samanlaisia tuntemuksia? Vai olenko yksin turhamainen hölmö ja voisin tällaisten turhanpäiväisyyksien sijaan pohtia jotain tärkeämpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti