maanantai 10. helmikuuta 2014

Rouva numero 4

Enneagrammi-testistä oli puhetta työkaverin kanssa jo vuodenvaihteessa. Sitten se tuli puheeksi perhepäivähoitajamme kanssa, joka oli käynyt kuuntelemassa luentoa aiheesta. Molempien mielestä oman testin tekeminen oli kiinnostavaa ja tuntui hyvältä ja jälkimmäinen kertoi tänään, että testin pystyisi tekemään ihan itse netissä. Muutamassa minuutissa.
Olin aluksi hieman epäluuloinen. Noin vähän kysymyksiä. Noidenko perusteella voidaan määritellä millainen persoona minä olen? No, ilmeisesti voidaan, sillä en kykene väittämään saamaani tulosta vastaan sanallakaan. Joten hei vaan, olen rouva numero neljä - tunneälyäjä, romantikko ja individualisti.
Omasta tyypistäni on tehty tällainen videokin, jonka tunnistan täysin omakseni.IFrame-kehys
Näin ensituntumalta tämä enneagrammitesti ja sen tulos vaikuttaa niin kiinnostavalta, että taidanpa tutkailla asiaa vielä lisää. Ainakin tuolta testisivustolta löytyi paljon hyviä vinkkejä, joilla kasvaa kohti parempaa oloa. Nelostyypeille tiivistetyksi vinkiksi on annettu:"Älä odota oikeaa tunnelmaa, vaan tee. Liikunta parantaa fiilistä". Vau - eikös tuo olekin juuri se oivallus, jonka olen tässä jo itsekseni tehnytkin ja alkanut voida paremmin. Hyvä minä.
Oletteko te koskaan kuulleet enneagrammi-testistä tai jopa tehneet sitä? Jos olette (tai teitte sen nyt vinkistäni) niin minkä tuloksen saitte? Osuiko kohdilleen? Ja miltä se tuntui?

maanantai 27. tammikuuta 2014

Ajatusavain onneen

Moni on ollut viime aikoina kiinnostunut niistä keinoista, joilla parannan omaa oloani. Yksi merkittävimmistä on ollut muuttaa tapaani ajatella.
 
Kun ennen helposti ajattelin, että: "apua, olen kamalan väsynyt ja ahdistunut, on niin rankkaa ja inhottavaa", uskoin asioiden todella olevan niin ja uuvutin itseäni entisestään. Mutta nyt, kun huomaan taipuvani tuollaisten ajatusten valtaan, otan niistä mielessäni kiinni ja tuumailen, että: "kappas, minulla on tällainen ajatus että olen väsynyt ja ahdistunut" ja "huomaan ajattelevani, että on rankkaa ja inhottavaa". Kun eristää tunteet niin, että ne ovat vain ajatuksia, voi huomata ettei todellisuus ehkä olekaan niin kamalaa. Kokeile vaikka itse!
 
Mitä rumaa mielesi hokee sinulle? Ainakin omani huomauttelee usein ulkonäöstäni ja kiloistani. "Näytän vanhalta ja lihavalta", huh miten painava ja ikävä toteamus. Vaan kun sen kääntää muotoon. "huomaan ajattelevani, että näytän vanhalta ja lihavalta", on sama asia käännetty huomattavasti kevyempään asentoon. Onko se totta lainkaan? Sehän on vain minun ajatukseni.
Parhaimpina hetkinä olen kokonaan pohtimatta sitä kuka tai mikä minä olen. Sillä sisäiset ajatukseni minusta mitä todennäköisimmin eivät ole lähelläkään sitä, mikä todellisuus on. Ja mikä merkitys sillä edes on, mitä minä itseni ajattelen olevan? Tärkeämpää on tietää, mitkä arvot itselleni ovat tärkeimpiä ja elää elämääni niin, että nuo arvot toteutuvat teoissani.
 
Selkokielellä siis, olen esimerkiksi tullut siihen tulokseen että hyvinvoiva keho (siis fyysinen hyvinvointi=arvo) on minulle tärkeää ja merkittävä osa hyvinvointiani. Niinpä olen vuoden alusta lenkkeillyt ja uinut (arvoa edistäviä tekoja), muuttanut ruokavaliotani terveellisemmäksi (lisää edistäviä tekoja) ja viimeisimmäksi ottanut jäsenyyden kuntokeskukseen (vieläkin lisää), jossa on paljon tarjontaa ryhmäliikuntatunneista, joista pidän. Ja voin taas paremmin.
Voisi ehkä jo sanoa, että pieni siemen on alkanut tehdä versoa. :)
 
Valoa päiviinne ja vähemmän turhaa pohdintaa ajatuksiinne toivotellen,
 
Laura

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ulkoisia muutoksia

Se, joka väittää ettei ulkoisilla muutoksilla vai vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, on väärässä. Ainakaan väite ei päde minun kohdallani.
Olen vuodenvaihteesta asti pitänyt tarkasti huolta siitä, että syön hyvin ja monipuolisesti. Paljon kuituja (kaurapuuroa, pellavansiemeniä, ruisleipää, kasviksia...) ja proteiinia (lihaa, kanaa, kananmunia, kalaakin enemmän...), sopivasti hyviä hiilareita (no sitä puuroa ja leipää, kasviksia, hedelmiä, perunaa, eikä-niitä ihan valkosimpia riisejä ja pastoja). Paljon vettä ja huomattavasti vähemmän kahvia. Oikeastaan en juo kahvia enää kuin aamuisin. Iltapäivisin ja iltaisin juon joko teetä tai erilaisia (kofeiinittomia) yrtti-tms. haudukkeita (mm. Clipperin sitruuna-inkivääri on ihanaa). Alkoholiin en ole tammikuussa koskenut.
Ja näkyyhän moinen muutos minussa kun koko joulukuun vain keräsin massaa kotona möllöttäen ja herkutellen. Suklaata, pakastepizzaa, skumppalasi siellä viinilasi täällä - ja kaiken kruunuksi tietenkin joulun ja uudenvuoden herkuttelut. Aika turvoksissa ja pahoinvoiva olin silloin.
Vaan en enää. Kerättyjä kiloja on nyt pudonnut muutama, posket kavenneet ja iho kirkastunut. Farkkukokokin pienentynyt yhdellä tuumalla! Ja tuntuuhan se hyvältä. Peiliin katsominen on paljon mukavampaa kun sieltä ei katso itseensä tyytymätön ryhditön kasa, vaan näistä pienistä saavutuksistaan ylpeä hymyilevä tyttö.
Olon keventyessä alkoi pitkäksi venähtänyt tukkakin tuntua painavalta ja jotenkin... laiskalta. Niinpä asiaa tovin pohdittuani päätin hemmotella itseäni kampaajakäynnillä ja piristää itseäni kevyemmällä lookilla. Ja kyllä, taas tuntuu vähän kivemmalta katsoa peiliin. Jotenkin raikkaammalle. Kevyemmälle. Uudelle ja pirteälle.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kastelen ja hoidan. Keväälläkö kukkii?

Self help-kirjat, mielikuva-ja hengitysharjoitukset, hiljentyminen ja meditaatio. Hippijuttuja. Niin kutsuin noita asioita vielä joskus ennen. Vaan en enää, en nyt kun minulla on kokemuksia siitä, millä tavoin voin niitä kaikkia käyttää avukseni - helpottaakseni pikku hiljaa oloani.

Joulun aikaan juttelin paljon minulle rakkaan ja läheisen ihmisen kanssa, joka myös on joskus kokenut uupumisen. Selitin, kuinka pahimmilla hetkillä tunteitani kuvasi pieni siemen. Että tunsin itseni niin pieneksi ja avuttomaksi. Niin paljaaksi, että siemenelläni ei ollut edes kuoria. Tämä rakas ihmiseni kertoi, kuinka häntä joskus oli helpottanut sisäiselle lapselleen puhuminen. Että:"Älä välitä pikku-Minä, nyt sinulla on paha olla, mutta minä pidän sinusta huolta". Se tuntui tosi hyvältä ja lämpimältä ajatukselta. Että voisi itseään tuolla tavalla lohdutella, olla itse se lempeä hoitaja itselleen.
En kuitenkaan päässyt siemen-mielikuvastani, joten päätin alkaa hoitaa sitten sitä. Aina kun teen asioita, jotka tekevät itselleni hyvää, huomautan siitä pienelle siemenelleni. "Hei, huomasitko? Istutin sinut juuri multaan." ja "Katsopas, kohta kaadan sinulle oikein kunnolla vettä". Ja pieni siemen myhäilee.

Niin. Sellaisille ihmisille, jollainen itsekin ennen olin, tällainen kuulostaa varmasti aivan lapselliselta ja hölmöltä. Mutta minua se helpottaa ja se on nyt tärkeintä.

Ja vaikka vielä olenkin vasta se pieni siemen mullan alla, on minulla jo vähän kullanruskeaa kuorta ja toiveikkuutta tulevasta. Jännitystä siitä, kasvaako minusta eläväisen värikäs kukka tai ehkä tasaisen jämäkästi tuulessa huojuva puu. Mutta juuret, niistä haluan kasvattaa vahvat.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Friday Dinner

(Julkaistu 1. kerran Lily.fissä 21.3.2012)
 
Perjantaina pieni poikani soitti minulle töihin: "Äiti, mennäänkö illalla rrravintolaan syömään?". No, mentiinhän me. Hetki arvottiin, menisimmekö lapsiystävällisesti Rossoon, missä lapsukaiset saisivat syötyään rauhassa leikkiä äidin ja isin syödessä vähän verkkaisemmin vai menisimmekö sinne missä ruoka on ehkä enemmän mieleemme ja lapsillakin ihan kivaa mukavan henkilökunnan ansiosta. Päädyimme jälkimmäiseen, eli yhteen lahtelaisista suosikeistamme - My Curryyn.
mycurry_1.jpg
my_curry_2.jpg
my_curry_3.jpg
Ja olihan se ruoka taaskin hyvää. Nam. Ja miten kivaa on huomata, kuinka asiakaspalaute otetaan huomioon. Edellisellä kerralla käydessämme meillä olisi nimittäin ollut tarvetta kahdelle syöttötuolille ja huomautimme silloin asiasta - ja nyt niitä oli kaksi!
Alkoi muuten viikonloppukin heti rennommalla fiiliksellä kun ei työviikon jälkeen väsyneenä tarvinnut ensimmäisenä ryhtyä ruoanlaittopuuhiin.

Minä ja kukkashortsit Carnaby Streetillä

(Julkaistu 1. kerran Lily.fissä 21.3.2012)

asupe.jpgOikeanlaiset kukkafarkut eivät vieläkään ole ilmestyneet tietoisuuteeni, mutta niiden poissaoloa yritin korjata viime viikolla kukallisilla shortseilla. Uusi pakkomielteeni sijoittaa itseni sinne missä en oikeasti voi (vaikka haluaisin) olla, heitti minut tällä kertaa helmikuiselle Carnaby Streetille. Saadapa nyt haistaa nenässään Lontoo: katukojujen makeat vohvelit, tube-tunneleiden metallisen hikinen katku, hienojen tavaratalojen päätäsärkevät parfyymipilvet ja nenän tukkeuttava harmaa saaste. Lontoo <3 p="">

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kirppishai

(Julkaistu 1. kerran Lily.fissä 20.3.2012)
 
Tykkäisin käydä kirpputoreilla paljon useammin kuin oikeasti ehdin. Nyt kun itsellä on ollut myyntipöytä pystyssä Lanttilan kirpparilla, olen ilokseni ehtinyt välillä kiertelemään itsekin muutamat pöydät ja tehnyt pieniä kivoja löytöjä sekä itselle, lapsille että kotiinkin.
Pönttiksen appivanhemmilta hiljaittain saatu senkki/liinavaatekaappi on jo hetkisen odottanut kavereita kannelleen köllöttelemään ja viime viikolla löysinkin muutamia pieniä esineitä jotka sopivat.
01a.jpg
Ruskeisiin lasipulloihin voisi siivouspäivän tullen (jolloin yleensä kukkia ostellaan) laitella suosikkikukkiani neilikoita ja sewing-lootaan saa helposti lähettyville silmäneulan ja mustaa ja valkoista lankaa vaatteiden hätäkorjausta varten (neulat kun ovat varsinkin aina kateissa pahimman hädän iskiessä). Vanhan apteekin Jodoform-kupposen tiesin jo kirppiksellä sen bongattuani oikein näpsäkäksi kynttilänjalaksi - ja eikö vain olekin? :)
01b.jpg